Vertaistuesta voimavaroja

Keskustelu toisten samankaltaisissa tilanteissa olevien tai niitä läpikäyneiden kanssa helpottaa omaa oloa ja saattaa antaa työkaluja omien sisäisten solmukohtien aukaisemiseen. Haluamme auttaa lapsettomia kohtaamaan toisensa ja jakamaan yhdessä kokemuksiaan. Yhdistyksen tilaisuudet, vertaistapaamiset ja vertaistukitoiminta ovat avoimia kaikille.

Muistathan, että vertaistukea annetaan tavallisen ihmisen persoonallisuuteen ja elämäntaitoihin nojaten, joten se ei korvaa ammattimaista terapiaa tai muuta ammattiapua.

Tule mukaan vertaistoimintaan!

Simpukka-yhdistyksellä on monenlaisia kasvokkain ja verkossa tapaavia ryhmiä:

  • Lapsitoive-ryhmiin ovat tervetulleita kaikki ensimmäistä lasta toivovat lapsettomat, joilla on tahattoman lapsettomuuden kokemus. 
  • Simpukan Yksin ja Kaksin Elävät eli SYKE– on lopullisesti lapsettomien yhteisö. SYKE-verkostoon päädytään eri teitä pitkin, mutta kaikille on yhteistä lapsihaave, joka ei koskaan saanut toteutua. Lisätietoa toiminnasta: syke.simpukka@gmail.com.
  • Sydänsimpukat on tarkoitettu lopullisesti lapsettomille, joilla on lapsenlapsettomuuden kokemus. Lisätietoa ryhmästä vertaistukikoordinaattorilta.
  • Lapselliset lapsettomat -vertaisryhmä on tarkoitettu tahatonta lapsettomuutta kokeneille, joilla on yksi tai useampi lapsi. 
  • Helminauha-ryhmät on tarkoitettu lahjasoluhoitoja harkitseville, -hoitoja läpi käyville tai lahjasoluilla lapsen saaneille. Helminauha-hankkeen kotisivuilta löydät lisätietoa Helminauhan vertaistuesta.
  • Itsellisten ryhmät on tarkoitettu itsellisesti lasta toivoville ja lapsen saaneille. Lisätietoa itsellisten vertaistuesta löydät Helminauha-hankkeen kotisivuilta.
  • Odottavien ryhmä on tarkoitettu lapsettomuutta kokeneille, jotka ovat raskaana. Ryhmä on valtakunnallinen ja tapaa verkossa. Lisätietoja: helsinki.odottajat.simpukka@gmail.com
  • Kohtuuttomat -ryhmä on tarkoitettu synnynnäisesti kohduttomien tai kohdunpoiston läpikäyneiden yhteisö, jossa saa vertaistukea kohduttomuuteen ja siitä seuranneeseen lapsettomuuteen liittyen. Ryhmä on valtakunnallinen ja tapaa verkossa. Lisätietoja vertaistukikoordinaattorilta.

Simpukan vertaisryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset vertaistoimijat. Lisätietoa tapaamisista saat oman paikkakuntasi ryhmänvetäjältä sähköpostitse, tapahtumakalenterista ja Simpukan Facebook-ryhmistä.

Vertaisryhmät eri paikkakunnilla ja vetäjien sähköpostiosoitteet

Helminauha-ryhmä on tarkoitettu kaikille lahjasoluilla lasta toivoville ja lapsia saaneille. Tapaamiseen voi tulla lasten kanssa. Ryhmän sähköpostiosoite: espoo.helminauha.simpukka(at)gmail.com. Ilmoittaudu tapaamiseen sähköpostilla.

Eri elämäntilanteissa olevien, tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden vertaisryhmä. Lisätietoa ryhmästä ja tapaamisista osoitteesta hameenlinna.simpukka(a)gmail.com.

1) Lapsitoiveryhmä ensimmäistä lasta toivoville lapsettomille. Ota yhteyttä helsinki.simpukka(a)gmail.com.

2) Lapselliset lapsettomat -ryhmä on niille, joilla on jo lapsi/lapsia tai ovat raskaana. Lisätietoja ryhmästä ja tapaamisista osoitteesta helsinki.lapselliset.simpukka(at)gmail.com

3) Helsingin SYKE-ryhmä on tarkoitettu lopullisesti lapsettomille, jotka tahtovat kohdata vertaisia Helsingissä.

4) Helminauha-ryhmä lahjasoluilla lasta harkitseville, hoidoissa oleville tai jo lapsen saaneille. Lisätietoja ryhmästä ja tapaamisista helsinki.helminauha.simpukka(at)gmail.com

Jyväskylän itsellisten ryhmä on tarkoitettu kaikille itsellisesti lahjasoluilla lapsia saaneille. Tapaamiseen voi tulla lasten kanssa. Ryhmän sähköpostiosoite: jyvaskyla.itselliset.simpukka(at)gmail.com. Ilmoittaudu tapaamiseen sähköpostilla.

Kokkolan eri elämäntilanteissa olevien, tahattomasti lapsettomien vertaisryhmä. Ryhmä etsii vertaistoimijalle työparia! Olisitko se sinä? Ota yhteyttä vertaistukikoordinaattoriin.

Helminauha-ryhmä: Ryhmä on tarkoitettu kaikille lahjasoluilla lasta toivoville ja lapsia saaneille. Tapaamisiin kokoonnutaan aikuisten kesken. Ryhmän sähköpostiosoite: kuopio.helminauha.simpukka(at)gmail.com.

1) Lapselliset lapsettomat. Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on lapsi/lapsia tai ovat raskaana. Lisätietoa ryhmästä ja tapaamisista: oulu.lapselliset(a)gmail.com

2) Helminauha-ryhmä: Ryhmä on tarkoitettu kaikille lahjasoluilla lasta toivoville ja lapsia saaneille. Tapaamiseen voi tulla lasten kanssa. Ryhmän sähköpostiosoite: oulu.helminauha.simpukka(at)gmail.com. Ilmoittaudu tapaamiseen sähköpostilla.

Lapselliset lapsettomat -ryhmä on niille, joilla on jo lapsi/lapsia tai ovat raskaana. Lisätietoa ryhmästä ja tapaamisista pori.lapselliset.simpukka(at)gmail.com.

1) Helminauha-ryhmä lahjasoluilla lasta harkitseville, hoidoissa oleville tai jo lapsen saaneille. Lisätietoja ryhmästä ja tapaamisista saa osoitteesta tampere.helminauha.simpukka(at)gmail.com.

2) Itsellisten ryhmä lasta toivoville ja lapsen saaneille. Lisätietoja ryhmästä ja tapaamisista tampere.itselliset.simpukka@gmail.com.

1) Lapsitoive-ryhmä ensimmäistä lasta toivoville lapsettomille. Lisätietoa turku.simpukka(a)gmail.com.

2) Itsellisten lapsitoive-ryhmä on tarkoitettu itsellisesti lahjasoluhoitojen avulla ensimmäistä lasta toivoville ja raskaana oleville. Ryhmän sähköpostiosoite: turku.itselliset.simpukka (at)gmail.com

Vertaistapaamisten ajankohdat ja ohjeita osallistumiseen löydät Simpukan tapahtumakalenterista.

Tule mukaan!

Eikö paikkakunnallasi ole ryhmää? Haluatko tavata vertaisia valtakunnallisesti videon välityksellä? Kiinnostaako ryhmän ohjaaminen? Autamme sinua vertaistapaamisten järjestämisessä.

Simpukka-yhdistys opastaa vertaistoimijoita sekä tarjoaa tukea ja koulutusta. Koulutamme kaikki vertaistoimijamme henkilökohtaisesti.

Kerro toiveesi, ja otamme yhteyttä!
Vertaistukikoordinaattori Viivi Selin
viivi@simpukka.info / p. 040 532 5390