Kuvataideterapeuttinen lapsitoive-taidetyöpaja Tampereella 31.8.2024

Tervetuloa mukaan Simpukan ja Taide- ja hyvinvointikeskus Solan järjestämään kuvataideterapeuttiseen ryhmään lauantaina 31.8.2024 klo 11-15 Simpukan toimistolle Tampereelle!

Ryhmässä vahvistetaan itsemyötätuntoa ja omia voimavaroja tahattoman lapsettomuuden ja lapsitoiveiden äärellä. Kuvataideterapeuttisessa työskentelyssä kuva toimii dialogina sinun, ohjaajan ja ryhmän välillä, sitä ei arvioida, arvostella tai tulkita, vaan kuva herättää ajatuksia, tunteita ja tarinoita kerrottavaksi. Kuvan tekemiseen ei tarvitse olla aikaisempaa osaamista, sinua ohjataan lempeästi välineiden ja materiaalien käyttöön, tarpeesi mukaisesti. Ryhmä järjestetään sinulle, jonka ensimmäisen lapsen toive on kääntynyt tahattoman lapsettomuuden kokemukseksi. Ryhmään mahtuu 10 ilmoittautunutta. Ryhmä järjestetään kolmella ilmoittautuneella.

Työskentelyä sinulle ohjaamassa Sanni Pesonen, sosionomi ja ratkaisukeskeisen taideterapiamenetelmien ohjaaja, valmistuminen kuvataideterapeutiksi syyskuussa 2024. ”Kun unelmien saavuttaminen ei ole itsestä kiinni, on sallittava itselleen laaja tunteiden kirjo käytäväksi. Kuvan tekeminen tunteiden käsittelyssä on ollut itselleni voimaannuttava kokemus ja olen onnellinen, jos saan auttaa jonkun toisenkin kuvan terapeuttisten vaikutusten ääreen.”

Taidetyöpajaan ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla omavastuuosuuden 10€ Simpukan verkkokaupassa. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lisätietoja

Vertaistukikoordinaattori Viivi Selin, Simpukka ry: viivi.selin@simpukka.info