Tyhjän sylin suru

Lasta toivovan tyhjän sylin suru on aaltoileva ja voimakas

Teksti Jatta Jokinen

Pro gradu -tutkielma selvitti, miten tahatonta lapsettomuutta kohtaavat kokevat lapsettomuuden surun. Vastauksissa korostui surun seuraaminen läpi elämän sekä surun ja tunteiden aaltoilevuus.

Käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma Tyhjän sylin suru – Ensimmäistä lasta toivovien lapsettomuuden suru (2024) pyrki selvittämään, miten tahatonta lapsettomuutta kohtaavat kokevat lapsettomuuden ja miten he sanoittavat lapsettomuudesta syntyvää surua. Tutkimuksessa käsiteltiin ensimmäistä lasta toivovien lapsettomuuden kokemusta.

Tutkimusaineisto koostui 73:n kyselyyn vastanneen kirjoituksista. Kohderyhmille lähetettiin sähköinen kysely, jossa oli sekä lyhyitä taustakysymyksiä että mahdollisuus vastata laajemmin avoimiin kohtiin. Toiveena oli saada kirjeen tapaisia kertomuksia omasta lapsettomuuden kokemuksesta.

Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n suljettujen Facebook-vertaistukiryhmien kautta tammi-helmikuussa 2019. Sähköinen kysely julkaistiin myös Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n julkisella Facebook-sivulla helmikuussa 2019. 

Kyseessä oli laadullinen tutkimus, ja aineiston analysoimiseen käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysimenetelmää.

Kuukausittain toistuva pettymys

“Minun lapsettomuuden tarinani. Kuukaudet ja viikot toistavat itseään. Toivoa, odotuksia, yritystä ja tahtoa. Ehkä nyt! Pettymys. Yksi viiva. Kivut vatsassa. Tuhottomat määrät hormoneja, lääkkeitä, tikutusta, kellottamista. Yrittämistä. Kaikki taas aivan turhaan. Lopulta jäljellä vain vuoto, jonka mukana valuu koko kuukauden odotukset. Jäljelle jää tyhjyys. Taistelu. Täytyy taistella ja kerätä kasaan uudelleen ne pirstaleiset toivon rippeet. Ehkä ensi kuussa. Ehkä.”

Tutkimusaineistossa mukana olleille lapsettomuutta kohdanneille oli tavanomaista, että joka kuukausi elämään astui uusi toive lapsesta, joka päättyi raadolliseen pettymykseen kuukautisten alkaessa. Tunteet etenivät vuoristoradan lailla toivosta epätoivoon. Tämä tunteiden vuoristorata toistui kuukaudesta toiseen, useimmilla vastaajista vuosikausista toisiin. Joka kuukausi täytyi koota pettymyksen ja surun sirpaleet maasta ja keskittää ajatukset uuteen yrityskiertoon. 

Useissa vastauksissa toistui raskaustestin yhden viivan aiheuttama pettymys, joka sai silti haaveilemaan vielä kahdesta viivasta, jolla olisi elämää mullistava vaikutus.

“Joka kuukausi putoan kuilun pohjalle ja joka kerta olen sieltä noussut kuin Fenix-lintu. Minua pelottaa kauanko jaksan olla onnellinen muiden puolesta, joilla tikkuun ilmestyy kaksi viivaa kuin salakavalasti ja minun tikkuni näyttää aina vaan yhtä…”

Aaltoileva lapsettomuuden suru

“Lapsettomuus koskettaa minua syvästi tällä hetkellä. Asia on erittäin arka. En vieläkään pysty käsittämään, miksi juuri minulle kävi näin. Mitä pahaa olen elämässäni tehnyt, että olen ansainnut tällaisen kohtalon. Riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne on vahvana läsnä arkipäivissä. Sylini on tyhjä ja sydän huutaa apua, mutta kukaan ei kuule sitä. Muiden silmissä esitän vahvaa, reipasta ja iloista, vaikka sisältä olen särkynyt tuhansiin osiin. Kaiken pettymyksen keskellä on kuitenkin pieni toivon kipinä, joka saa jaksamaan. Vaikka se on pieni, se saa minut nousemaan sängystä ylös ja hoitamaan tehtäväni. Välillä tämä kipinä kasvaa suuremmaksi liekiksi, mutta pian huomaan taas itseni keräämässä hajonneita sielun palasia lattialta pettyneenä ja yksinäisenä.”

Vastaajien mukaan lapsettomuuden surua kuvastaa parhaiten surun aaltomaisuus. Suru ei ole staattinen tila, vaan suru voi muuttaa muotoaan hyvinkin nopealla aikataululla. Suru oli koko ajan läsnä, mutta sen voimakkuus vaihteli. Välillä suru lamaannutti ja välillä oli helpompi hengittää. Surun ennakoimattomuus söi voimavaroja ja saattoi aiheuttaa eristäytymistä sosiaalisista tilanteista. Itku tai muu surureaktio saattoi tulla esiin yllättävissä tilanteissa ja teki arjesta selviytymisestä ajoittain haastavaa.

Suru oli hyvin kokonaisvaltaista, ja sillä oli vaikutuksia useaan elämänalueeseen. Osa vastaajista oli joutunut vaihtamaan työpaikkaa ja ammattia, jos pienten lasten ja raskaana olevien kohtaaminen päivittäin oli alkanut tuntumaan liian raskaalta. 

Keskenmenon kokemus

“Yhdeksän vuotta olen aktiivisesti haaveillut omasta lapsesta ja tämän pitkän ajan jälkeen raskauduin kuin ihmeen kaupalla 29-vuotiaana. Tämä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon jo melko alkuvaiheessa. Ehdimme kuitenkin näkemään pienen sydämen sykkeen, enkä koskaan tule ymmärtämään, miksi hänen ei ollutkaan tarkoitus olla meidän kanssamme pidempään. Kahden viikon päästä sykkeen näkemisestä hänet todettiin kuolleeksi, vaikka mitään merkkejä tästä en ollut fyysisesti tuntenut, sillä raskauspahoinvointi oli jatkunut ihan normaalisti viimeiseen saakka. Jouduin tekemään lääkkeellisen tyhjennyksen, mikä oli todella kivulias ja vaikea ja jouduin sairaalaan. Aivan kuin hänkään ei olisi halunnut vielä lähteä. Tätä olen surrut pitkään ja vuolaasti, enkä varmasti koskaan tule unohtamaan ”esikoistani”. Hän oli minulle ja miehelleni jo paljon enemmän kuin kenellekään muulle.” 

Vastauksista nousi useita keskenmenotarinoita, joiden suru sekoittui lapsettomuuden suruun. Toisaalta oli koettu iloa ja onnea siitä, että oli saatu kokea raskautta edes vähän aikaa. Toisaalta taas suunnatonta surua menetetystä lapsesta, jota oli saanut kantaa sisällään.

Keskenmenon traumaattisuuteen ja surun syvyyteen vaikuttavat useat syyt. Merkittävimpänä on se, mitä raskaus vanhemmille on merkinnyt. Keskenmenosta aiheutuva suru on samankaltaista kuin mitä ihminen tuntee läheisen ihmisen kuollessa. Jos keskenmeno on ollut traumaattinen, voi pelko uudesta keskenmenosta saada aikaan sen, ettei uutta raskautta edes uskalleta yrittää. Lapsettomuuden surua voidaan myös yrittää tukahduttaa yrittämällä heti uutta raskautta. (Pruuki, Tiihonen & Tuominen 2015)

Kriisistä toipuminen menetyksen jälkeen on pitkä prosessi. Kriisin suuruus määrittelee sen, kuinka pitkä toipuminen on. Usein selviytyminen ja toipuminen jatkuu loppuelämän ajan. (Ruishalme & Saaristo 2007)

Lapsettomuushoitojen raskas taival

“Hoitomme jatkuvat maaliskuussa uusilla alkionsiirroilla. Hoidot ovat raskainta mitä tiedän. Pelottaa miten jaksan niiden läpi käydä töissä ja selvitä elämästä päivästä toiseen. Herätä aina uuteen päivään ja kerätä jostain tarkoitusta kaikelle.”

“Ei turhaan sanota hoitojen olevan rankkoja. Ei todellakaan, nyt sen tiedän. Käyn terapiassa, toivottavasti se auttaa. Menkat alkaa taas huomenna, sitten varaamaan taas ultraan aikaa. Sitten ovulaatiotestit. Sitten pakastealkion siirto. Vielä 3 alkiota pakkasessa. Sitten kun loppuvat niin tehdään uusi ivf. Sellaista rumbaa se on. Kiertää kehää. Pakko jaksaa, jos se antaisi meille sen mitä eniten maailmassa halutaan.”

Suurin osa vastaajista oli tälläkin hetkellä lapsettomuushoidoissa. Hoidoista kirjoitettiin avoimesti. Kaikkia vastauksia yhdisti se, että hoidot koettiin fyysisesti ja psyykkisesti hyvin raskaina. Osa vastaajista oli tästä johtuen myös joutunut lopettamaan hoidot. Lapsettomuuden taakkaa pahensi se, että osa koki tyytymättömyyttä saamiinsa hoitoihin. 

Lapsettomuushoitojen päättyminen voi aiheuttaa syvän kriisin, kun toivo biologisesta lapsesta täytyy haudata. Lapsettomuushoitojen aikana tehtävät uhraukset voivat tuntua vielä pahemmilta, jos uhraukset ovat olleet lopulta turhia. Moni kestää kivun ja rahanmenon, koska ajattelee, että hoidot päättyvät onnistuneeseen raskauteen. 

“Omat hoidot päättyivät tuloksettomina. Kaikki se kipu ja toivo ja rahanmeno oli turhaa. Elämä tuntuu. merkityksettömältä.”

”Millainen nainen ei voi saada lapsia?” 

“Kun ikää tuli lisää, eikä perheenlisäystä kuulunut, lähdimme tutkimuksiin. Selvisi, ettemme tule hoidoista huolimatta koskaan saamaan lapsia ja että molemmissa on vikaa. Olin pettynyt itseeni. Millainen nainen ei voi saada lapsia? Pettymystä on nyt seurannut jo muutaman vuoden vihajakso.”

Yhtenä vahvana teemana lapsettomuuden surun rinnalla nousi naisten kokema keskeneräisyys ja puolinaisuus naisina. Lapsettomuus oli jättänyt syvän kolon identiteettiin, jota oli vaikea rakentaa tahattoman lapsettomuuden jälkeen. Osalla lapsettomuus vaikutti syvästi myös itsetuntoon, ja monet kokivat huonommuutta verrattuna naisiin, jotka onnistuivat tulemaan äidiksi. 

“Olen kokenut itseni epäonnistuneeksi naisena ja ihmisenä. — Aivan kuin en olisi pystynyt tekemään jotakin mihin minut on kuitenkin luotu.”

”Sanaton esirippu on laskeutunut välillemme”

”Sain tänään -taas- kuulla yhden hyvän ystäväni raskaudesta. Se kipu, jota koen siinä hetkessä on mieletön ja vavisuttava. Rakastan vastapäätä istuvaa ihmistä ja tunnen tällaista fyysistä kipua. Sanaton esirippu on laskeutunut meidän välillemme. Sinä kuulut nyt äitien noitapiiriin. Ihmeellinen asia kasvaa sisälläsi. Välimme ovat muuttuneet. Minä suljen hänet ulos. Vaikka ystäväni on empaattinen ja lämmin. Haluaa tukea minua lapsettomuusmatkalla. Tiedän, että en pysty häneltä ottamaan apua vastaan. Pahinta on kuilu monen ystäväni kanssa. He ovat olleet rakkaita, mutta nyt suljen heidät ulos elämästäni. En kestä omaa vihaani, kateuttani, surua ja pettymystäni. Miksi minä, mutta heille se on helppoa.”

Kirjoituksissa toistui muiden raskaana olevien ja pienten lasten kohtaamisen vaikeus oman lapsettomuuden surun keskellä. Tätä tunnetta sävytti häpeä ja vihan tunteet itseä ja omia ajatuksia kohtaan. Näistä tunteista ei oikein uskallettu puhua ääneen. Tämä aiheutti usein eristäytymistä sosiaalisista tilanteista, joissa voisi joutua kohtaamaan raskaana olevia tai pieniä lapsia.

Syyllisyyttä voisi helpottaa tieto siitä, että muillakin lapsettomilla on samankaltaisia negatiivisia tuntemuksia, joista voivat tuntea syyllisyyttä. On tärkeää, että negatiivisia tunteita ei pyritä kieltämään tai vähättelemään.( Huhtala 2003)

Joissakin tapauksissa vastaaja koki, että hänet oli syrjäytetty lapsiperheitä koskevista tapahtumista, koska hän oli lapseton. Tällöin eristäytyminen ei tietenkään ollut oma valinta, vaan muiden päätös lapsettomuudesta johtuen.

Koko elämän kestävä haave

”Vauvakuume on ollut niin kauan kuin muistan. Jo teinivuosina haaveilin raskaana olosta, vauvasta ja siihen liittyvistä asioista. Pidin asiaa itsestäänselvyytenä ja ajatus oli, että tulisin heti raskaaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun 22-vuotiaana jätimme mieheni kanssa ehkäisyn pois. Joka kuukausi olin todella innoissani ”tuntemassa raskausoireita”, mutta aina ne testit oli tyhjiä ja kuukautiset tuli. Olin suunnitellut koko elämäni sen varaan, että minulla on lapsi tuohon aikaan. Kuukaudet kului ja alkoi epätoivo iskeä mikä minussa on vikana.”

Joskus lapsitoive on voinut syntyä jo hyvin varhain. Haaveissa on jo mietitty lapsien lukumäärää ja nimiä. Elämän suurin haave on tulla vanhemmaksi ja saada kokea vanhemmuuden kaikki tunteet. Vanhemmuutta on voitu pitää itsestäänselvyytenä, jonka toteutumisen ajankohtaan voi itse vaikuttaa. Kun nämä syvät haaveet ja unelmat sitten murskautuvat, tästä voi syntyä syvä identiteettikriisi. Kuka minä olen ilman lasta, josta niin kauan haaveilin? 

Lapsettomuuden suru voi seurata läpi elämän

Pro gradun nimeksi valikoitui Tyhjän sylin suru. Tyhjä syli kuvastaa hyvin aineistosta noussutta lapsettomuuden surua. Heitä, joilla ei ole käsivarsillaan näkyvää lasta kipeistä toiveista huolimatta. Tahattomasti lapseton voi pitää itseään jo vanhempana, vaikka lapsitoive ei olisi vielä toteutunut. 

Lapsettomuuden polulla vanhempi pitää sylissään syntymätöntä lasta, jota ei ole vielä muille olemassa, mutta vanhemmalle lapsi voi olla jo hyvinkin elävä ja konkreettinen. 

Toivotulla lapsella voi olla jo nimi valittuna ja tyhjä lastenhuone, joka odottaa sopivia kalusteita. Vanhemmalla voi olla jo mielessään kuva minkälaista arki ja elämä vanhempana olisi ja mitä perheenä yhdessä tehtäisiin haaveen toteutuessa. Jos unelma vanhemmuudesta ei toteudu, tahattomasti lapsettoman täytyy yrittää sopeutua tilanteeseen tyhjän sylin kanssa.

Äänioikeudeton lapsettomuuden suru

Lapsettomuuden suru näyttäytyy usein äänioikeudettomana suruna, jota surraan piilossa. Mahdollinen puoliso voi olla ainut henkilö, jolle surua näytetään tai kenelle surusta puhutaan. Lapsettomuutta kohdanneet tuntuvat usein ajattelevan, ettei lapsettomuuden surua tunnusteta tai tunnisteta. Ilman omakohtaista kokemusta tahatonta lapsettomuutta on vaikea ymmärtää, ja tuen saaminen on vaikeaa. 

Tyhjän sylin suru on tutkimukseni perusteella koko elämään vaikuttava kriisi, ja huolimatta lopputuloksesta, tahaton lapsettomuus jää osaksi omaa elämäntarinaa. 

Lähteet 

Huhtala, Teija (2003) Lapsettomuus : toivon ja epätoivon vuoristorata. Pro gradu -tutkielma: Tampereen yliopisto, Hoitotieteen laitos.

Pruuki, Heli & Tiihonen, Raili & Tuominen, Minna (2015). Toisenlainen tie. Tahaton lapsettomuus, kriisi ja selviytyminen. Helsinki: Kirjapaja.

Ruishalme, Outi & Saaristo, Liisa (2007). Elämä satuttaa. Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki: Tammi.

Jatta Jokinen

Kirjoittaja opiskelee Helsingin yliopistossa. Pro gradu -tutkielma on osa teologian maisterin tutkintoa. Kirjoittajalla on myös oma tahattoman lapsettomuuden kokemus.