Mustat kuulokkeet, Helminauha-hankkeen logo alareunassa. Helminauha-PODCAST.

Helminauha-podcastissa puhutaan avoimesti lahjasoluilla alkunsa saaneiden kokemuksista 

Suomen ensimmäinen lahjasoluteemoihin keskittyvä Helminauha-podcast käsittelee lahjasoluteemoja asiantuntijoiden ja kokemuksen omaavien kanssa. Podcastin on toteuttanut lahjasoluteemoista tietoa ja tukea tuottava Helminauha-hanke.

Suomen ensimmäinen lahjasoluteemoja käsittelevä podcast Helminauha-podcast julkaistaan torstaina 5. lokakuuta. Podcastissa puhutaan lahjasoluteemoista asiantuntijoiden ja kokemuksen omaavien kanssa. 

Lahjasoluteemoista tietoa ja tukea tuottava valtakunnallinen Helminauha-hanke tuotti Helminauha-podcastin kohderyhmältä tulleiden toiveiden kannustamana. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat lahjasoluilla lasta toivovat ja lapsen saaneet perheet, lahjasolutaustaiset aikuiset ja heitä kohtaavat ammattilaiset. 

Podcastissa on kuusi jaksoa ja yhteensä yhdeksän vierasta. Helminauha-hankkeen hankevastaava Jenni Huhtala haastattelee vieraat podcastissa. 

Huhtala on kiitollinen vieraiden halusta kertoa avoimesti oman tarinansa ja jakaa tietoa lahjasoluteemoista. 

– Oli koskettavaa ja merkityksellistä päästä toteuttamaan tämä podcast yhdessä kokemuksen omaavien kanssa. Olen saanut työssäni käydä merkityksellisiä ja koskettavia keskusteluja muun muassa lahjasolutaustaisten kanssa. Nyt myös suuri yleisö pääsee kuulemaan heidän kokemuksistaan, iloitsee Huhtala. 

Huhtala keskustelee podcastissa  avoimesti ja suoraan kokemuksen omaavien ja asiantuntijoiden kanssa vaietuista ja kipeistäkin aiheista, kutenlahjasoluilla alkunsa saaneiden aikuisten kokemuksista ja lapsen oikeudesta kasvaa tietoon taustastaan. 

– Lahjasoluilla alkunsa saaneet kokivat tärkeänä kertoa omista kokemuksistaan, jotta kukaan ei kokisi olevansa samankaltaisten kokemustensa kanssa yksin. He itse olivat kokeneet olevansa kokemustensa kanssa yksin. Lahjasoluilla lapsen saaneille vanhemmille heillä oli selkeä viesti: lapselle kuuluu kertoa totuus. Tiedon salaaminen satuttaa, ei se, että on saanut alkunsa lahjasoluilla. 

Lahjasoluteemojen monipuolista käsittelyä

Avausjaksossa lääkäri Marika Mikola kertoo mitä lahjasoluhoidoissa tapahtuu ja mitä on hyvä miettiä hoitoihin lähtiessä. 

Toisessa jaksossa kaksi saman lahjoittajan sukusoluilla alkunsa saanutta aikuista kertoo omista kokemuksistaan ja siitä, miltä tuntuu saada tieto lahjasolutaustasta aikuisena. He kertovat myös miltä tuntuu löytää sisaruksia aikuisena. 

Munasolujaan 1990-luvulla lahjoittanut nainen kertoo kolmannessa jaksossa oman tarinansa. Jaksossa kuullaan miltä sukusolujen lahjoittaminen hänestä tuntui ja miten hän nyt suhtautuu asiaan. 

Neljännen jakson vieraana on lahjasoluilla alkunsa saanut aikuinen, joka on itsekin saanut puolisonsa kanssa lapsen lahjoitettujen sukusolujen avulla. Hän kertoo miten on käsitellyt lahjasolutaustaa eri tasoilla vanhempana ja itse lahjasolutaustaisena. 

Viidennessä jaksossa keskustellaan lapsen oikeudesta tietoon taustastaan. Keskustelemassa ovat psykologi-psykoterapeutit Riikka Airo ja Maiju Tokola.

Viimeisessä jaksossa lahjasoluilla alkunsa saaneet puhuvat vertaistuen merkityksestä ja tärkeydestä. He rohkaisevat kaikkia lahjasoluilla alkunsa saaneita tulemaan mukaan Helminauha-hankkeen vertaistoimintaan.

Tietoa lahjasoluteemoista laajalle yleisölle

Podcast avaa lahjasoluteemoja lahjasoluhoitoja pohtiville, hoidoissa oleville, hoidoilla lapsiperheellistyneille ja lahjasoluilla alkunsa saaneille. Podcastia voi suositella myös lahjasoluperheiden ja lahjasoluilla alkunsa saaneiden läheisille, ammattilaisille, jotka kohtaavat heitä työssään sekä kaikille, joita aihe kiinnostaa. 

Helminauha-podcast on kuunneltavissa ilmaiseksi Helminauha-hankkeen sivuilta osoitteesta helminauha.info ja Spotifystä. Uusi jakso julkaistaan kerran viikossa 5.10.2023 alkaen. 

Helminauha-hanke

  • Helminauha-hanke tarjoaa tietoa ja tukea lahjasoluhoitojen avulla lasta toivoville ja lapsiperheellistyneille,
  • Lahjasoluhoitoja tarjotaan Suomessa julkisilla ja yksityisillä klinikoilla nais-miespareille, itsellisesti lasta toivoville naisille ja sateenkaaripareille.
  • Vuosittain Suomessa syntyy yli 500 lasta lahjasoluhoitojen avulla, mikä on 1 prosentti kaikista syntyvistä lapsista. Määrä on kasvussa (THL, hedelmöityshoitotilasto 2022). 
  • Lahjasoluilla alkunsa saaneita henkilöitä arvioidaan Suomessa olevan yli 10 000. 
  • Lahjasoluilla alkunsa saaneilla lapsilla on oikeus kasvaa tietoon taustastaan koko elämänsä ajan. Tämä oikeus on kirjattu hedelmöityshoitolakiin. 

Lisätiedot ja haastateltavapyynnöt

Helminauha-hanke, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, hankevastaava Jenni Huhtala

040 5323010, jenni.huhtala@simpukka.info, helminauha.info