Ajatuksia lopullisesta lapsettomuudesta

Tarinoita lapsettomuudesta: lapseton nainen äitien ympäröimänä.

Olen niitä naisia, jotka ovat pikkutytöstä saakka ajatelleet joskus tulevansa äidiksi. Monet ystäväni saivat nuorena lapsia ja olin paljon heille lapsenvahtina ja heidän lastensa seurassa. Ajattelin usein, että koskahan tulee minun vuoroni tulla äidiksi.

Olin 32-vuotias, kun kohtasin puolisoni, suhde eteni ja lapsiasia tuli kohdallemme vihdoin ajankohtaiseksi. Yritimme aikamme, kävimme tutkimukset ja hoidot läpi ja meidän kohtaloksemme osoittautui lopullinen lapsettomuus. 

Siitä lähtien olen ollut aivan erilainen ihminen ja edelleen vuosienkin jälkeen mietin, miksi en silloin mennyt puhumaan jonkun ammattilaiselle ja voisihan sen varmaan tehdä vieläkin. En vain tiedä minne ja miten. Pidän sisälläni paljon asioita, joista en voi puhua oikein kenellekään. 

Lapsettoman huomioiminen kohtaamisissa

Kun elää lapsettomana naisena naisten keskellä, tuntee usein olevansa ainoa, jota tämä murhe koskettaa. Ruoka- ja kahvipöytäkeskustelut työpaikoilla, vapaa-ajalla ja missä tahansa pyörivät naisilla aina raskauksissa, synnytyksissä, lapsiperheiden haasteissa ja harrastuksissa. Kaikki haluavat jakaa lastensa puheita ja valokuvia ja kokemuksia. Ei saisi olla kiinnostumatta, joten esitän aina kuuntelevani kiinnostuneena, mutta vaihdan puheenaihetta heti kun mahdollista. 

Tunnen suurta syyllisyyttä näistä ajatuksista, koska ”eihän se minulta ole pois, että muilla on lapsia”. Silti en voi sille mitään, että olen kateellinen ja vähän katkerakin, että sellainen asia kuin äitiys estettiin minulta. Sekin minua harmittaa, että usein kun tehdään haastattelu lapsettomuudesta, nainen on kuitenkin tullut äidiksi. Silloinhan hän ei ole lapseton, mutta on kokenut siihen liittyviä asioita ja tunteita. 

Lapsettomana yhteiskunnassa

Tässä ajassa ja yhteiskunnassa on hyvin vaikea vältellä lapsiin liittyviä keskusteluita varsinkin naisten maailmassa, mutta olenkin huomannut päätyneeni välttelemään ihmisiä, jotka eivät muusta osaa puhua kuin jälkikasvustaan. Samoin raskaana olevia ja pienten vauvojen/lasten äitejä en halua pitää lähelläni. 

Välillä myös ajatukset käyvät siinä harmituksessa, että ei tule ketään kenelle jättää sukuni perintömaita ja arvokasta historiaa. Olen kuitenkin onnellinen ja kiitollinen monista asioista, joten elämäni on hyvää lapsettomuudesta huolimatta. Koirat tuovat elämää taloon, täytettä syliin ja valtavasti iloa sydämeeni. Samoin nautin paljon sellaisista harrastuksista, jotka eivät lapsiperheessä niin helposti onnistu. 

Tämän kirjoittaminen kevensi hieman oloani, ehkä syyllisyys näistä tunteista joskus helpottaa enkä katkeroidu loppuiäkseni. 

Nimimerkki Miksi minä

Simpukka 35-vuotta

Lapsettomien yhdistys Simpukka kerää vuoden 2023 ajan tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin.