Toipumisen tiellä

Tarinoita lapsettomuudesta: miehen lapsitoive, uusperheen lapsettomuus.

Olen saanut edellisen kumppanini kanssa aikoinaan kaksi ihanaa lasta, joista olen äärimmäisen kiitollinen. 

Eron jälkeen kohtasin kuitenkin elämäni suurimman rakkauden ja sielunkumppanini. Hän otti lapseni ”omakseen” ja oli heille rakastava isä. Suhteemme kesti 9 vuoden ajan ja yritimme saada yhteistä lasta vuosia. Minusta johtuen se ei onnistunut. 

Koin asiasta valtavaa surua, epäonnistumisen tunnetta ja syyllisyyttä siitä, etten pystynyt antamaan hänelle lasta. Sairastuin masennukseen asian takia. Halusin hänen saavan oman lapsen ja työnsin häntä itse pois, mutta luopuminen elämäni rakkaudesta musersi mielenterveyteni. 

En tiedä toivunko asiasta koskaan.

Nimimerkki Anonyymi

Simpukka 35-vuotta

Lapsettomien yhdistys Simpukka kerää vuoden 2023 ajan tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin.