Loputon odotus

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, keskenmenot, gynekologiset sairaudet, hedelmöityshoidot.

Kun elämän suurimmasta haaveesta tulee tuskallisin, kipein ja traumaattisin kriisi. Onneksi en tiennyt, minkälaiseen helvettiin astun, kun jätin ehkäisyn pois. Siitä aukesi maailma, jonka olemassaolosta en olisi halunnut tietää mitään.

Matka on ollut pettymyksiä pettymysten perään, sisältäen endometrioosin diagnoosin, keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden. Toivoisin vain, että jonakin päivänä tämä tuska loppuisi. Ettei elämä olisi enää päivästä toiseen pyristelyä, painajaisen lopun odottamista, päivien laskemista, aikataulutusta, vuodon pelkäämistä tai vuodon odottamista, kehon jatkuvaa tarkkailua, petollista toivoa ja sitten taas epätoivoon vajoamista, tyhjän kuoren kanssa arjen suossa tarpomista. Itkua, kyyneleitä, ahdistusta, kipua sydämessä, vatsassa, kohdussa, rakossa, suolessa. Sitä puristavaa tunnetta, möykkyä rinnassa, joka salpaa hengen ja nostattaa kyyneleet silmiin, kun kaipaus on niin iso ja pelko siitä, että tässä kaipaan koko loppuelämäni. Kun muut jatkavat elämää eteenpäin, perustavat perheen, tekevät sitä mistä minä eniten haaveilen. Mistä me yhdessä olemme jo kauan unelmoineet.

Häpeä ja pelko

Häpeä. Pelko. Inhoan noita molempia, mutta ehkä se häpeä on vielä vaikeampi, kipeämpi, hankalammin taltutettava tunne, joka vaanii jokaisen kulman takana, pääni sisällä. Häpeä siitä, että emme onnistu maailman luonnollisimmassa asiassa, joka monelta käy helposti, jopa vahingossa. Häpeä siitä, etten voi suoda puolisolleni isyyden onnea. Häpeä siitä, että joudun astumaan hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan ovesta, haarat levälleen, kuulemaan ohjeita ajoitetuista yhdynnöistä ja muuta etäisen kliiniseltä kuulostavaa lääkäripuhetta, kestämään sen kivun, mitä kaikki tutkimukset endometrioosipesäkkeilleni tekevät.

Mitä kaikkea joudun vielä sietämään? Miksi minun pitää kärsiä kaikki tämä loppumaton tuska ja kipu, joka vain kasvaa päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta. Olen itkenyt kyyneleitä jo valtamereksi asti, eikä pohjaa näy.

Kukaan ei toivota minulle onnea odotukseen, vaikka sitähän tämä juuri on. Loputonta, päättymätöntä odottamista. Huomisen, tulevan, olemattoman. Lapsettomuus ei jätä minua rauhaan. Kaipaan syntymätöntä lastamme joka hetki, joka solullani, sydänjuuriani ja sielun syövereitäni myöten.

Nimimerkki Verenpuna