Onko suruni sallittua?

Tarinoita lapsettomuudesta: hedelmöityshoidot, sekundaarinen lapsettomuus.

10 vuotta ajassa taaksepäin, ikää oli 23 kun tajusimme, ettei lasta näy eikä kuulu. Se jännitys ja häpeä, kun lähdimme lääkäriin ekaa kertaa asian tiimoilta. Olinhan jo ollut ilman e-pillereitä melkein 4 vuotta. Sitä oli aluksi nuorena vaikea ymmärtää, miksi meille käy näin. 

Saatiin lähete naistenklinikalle ja tutkimusten jälkeen päästiin lapsettomuushoitoihin jonoon. Kaikki oli uutta ja pelottavaa, ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Silti sitä jollakin tapaa teki mitä sanottiin, pistokset pistettiin ja toimittiin hoito-ohjeiden mukaan. 

Ekasta hoidosta tarttui meidän aarre kyytiin ja nyt hän on jo koululainen. Toista yritimme ja yritimme, julkisella ja yksityisellä, mutta tuloksetta. En vieläkään ole pystynyt hyväksymään asiaa 100% miksi näin kävi. 

Monet sanoivat että meidän mahdollisuudet onnistua yhden onnistumisen jälkeen ovat korkealla. Vuosien pistokset, tukilääkitykset, eri testien tuijoittelu, että nyt on sen aika, mutta taas jälleen, pelkkää yhtä viivaa. 

Pikkuhiljaa usko alkoi hiipua, viimeisetkin toivon kipinät palata loppuun. Hyväksyä tilanne jota et itse pysty hallitsemaan. 

Asia nousee vieläkin pintaan vähän väliä, silloin tunteet ovat hyvin voimakasta myllerrystä, iloa, surua ja katkeruutta samaanaikaan. Välillä sitä miettii, onko tämä suru sallittua, yhden onnistumisen jälkeen, minullahan on se mitä toivoin. 

Lapsettomuus koskettaa, oli kokemus minkälainen tahansa. Lapsettomuudesta tulee puhua ääneen.

Elän nyt tätä hetkeä ja meillä on tämän näköinen perhe. Tunnen suurta kiitollisuutta ja paljon rakkautta meidän aarretta kohtaan, joka teki minusta äidin ja meistä perheen. 

Nimimerkki H.K.

Simpukka 35-vuotta

Lapsettomien yhdistys Simpukka kerää vuoden 2023 ajan tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin.