Painolastina lapsettomuus

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus

Olemme olleet n. 5 vuotta ilman ehkäisyä, enkä ole kertaakaan raskautunut. Uskon sen johtuvan omasta ylipainostani, jonka vuoksi en myöskään ole hakeutunut tarkempiin tutkimuksiin tai hoitoihin, sillä tiedän, miten minuun suhtaudutaan terveydenhuollossa. Ylipainoisena naisena, jolla on taustalla myös mielenterveyshaasteita. 

Minulla on pääasiassa kasa huonoja kokemuksia lääkäreistä ja gynekologeista, jotka näkevät minut vain lihavana masentuneena naisena. Uskon hakeutuvani kuitenkin lähiaikoina terveydenhuoltoon ylipainon vuoksi, joten osa minussa elättelee vielä toiveita, että ylipainon mahdollisesti vähennyttyä, raskautuminen kohdallani voisi olla mahdollista.

Arki on tyydyttävää ilman lapsiakin

Haaveilen useammasta lapsesta, mutta haave vaikuttaa koko ajan etäisemmältä, varsinkin täytettyäni 30-vuotta. Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että arkemme on pääasiassa mukavaa ja tyydyttävää ilman lapsiakin. Meillä on lemmikkejä, jotka ovat kuin lapsia meille, ja olemme molemmat kivoissa työpaikoissa ja työ on voimaannuttavaa.

Työskentelen itse lastensuojelussa, joten olen tekemisissä eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa arjessa. Olen joutunut käsittelemään kaikenlaisia tunteita, etenkin pienten lasten kohdalla, jos he ovat tulleet vanhempiensa hylkäämäksi, tai vanhemmilla on voimakkaita päihderiippuvuuksia tai muuten kohtelevat kaltoin lapsia. Näitä asioita on onneksi ollut ns. helppo käsitellä työryhmän sisällä.

Monenlaiset tunteet osana matkaa

Isoin kriisi on ollut, kun huomattavasti nuorempi pikkusisarukseni sai lapsen. Koin, etten osannut täysin iloita hänen puolestaan. Kaveripiirissäni on myös paljon lapsiperheellisiä, joille olen toisaalta kateellinen, mutta toisaalta näen myös läheltä, kuinka kuluttavaa ja haasteellista lasten kanssa oleminen ja kasvattaminen voi olla.

Toivon, että mahdollinen lopullinen lapsettomuus muuttuisi hiljalleen osaksi omaa identiteettiäni. Olen miettinyt myös sijais/adoptiovanhemmuutta, mistä puolisoni on myös kiinnostunut. 

Tällä hetkellä itseäni harmittaa eniten se, etten halua puhua lapsettomuudesta muiden kanssa. Olen kertonut asiasta vain muutamille lähimmille ystävilleni. Tiedän, että etenkin vanhempamme toivovat lapsenlapsia ja osaltaan häpeän sitä, etten voi ehkä saada lapsia.

Pelkään, että tutkimuksissa paljastuukin jotain lopullista

Pelkään myös sitä, että ”kevyempi suhtautumiseni” lapsettomuuteen johtuu siitä, että jos/kun syitä lapsettomuuteen aletaan selvittää enemmän, paljastuu jotain lopullista, mitä en ehkä halua tietää. Tai varmaa syytä ei löydy ja päädyn tuomitsemaan itseni vaan huonommaksi kuin muut. Ilmastonmuutokseen ja maailmantilanteeseen liittyvät asiat lastenhankintaan liittyen mietityttävät myös, sekä se, että perinnölliset sairauteni siirtyisivät lapselleni.

Vertaistuki on ollut erittäin tärkeää. On ollut rohkaisevaa kuulla muutamilta tutuilta, että heilläkin on lapsettomuustaustaa, sekä somessa on tullut vastaan avointa sisältöä lapsettomuudesta, mikä on ollut ihailtavaa seurattavaa. Lapsettomuudesta ja keskenmenoista tulisi puhua paljon enemmän. 

Melissa