Rikki revitty sydän

Tarinoita lapsettomuudesta: hedelmöityshoidot, keskenmenot.

Meidän matka alkoi syksyllä 2021, kun päätimme yhdessä jättää ehkäisyn pois. Istuimme makuuhuoneessa sängyllä katsomassa televisiota. Tilanne oli jännittävä ja vaaleanpunaisia pilviä täynnä. Ensimmäinen raskaus tärppäsi nopeasti. Puoliso ei meinannut uskoakaan.

Pahoinvointi saapui jo vko 5, eli nopeasti testin tuloksen jälkeen. Olin petipotilaana 6 vkoa putkeen. Ihan sama mitä yritti syödä, juoda tai edes vain yksinkertaisesti olla, hengittää, teki pahaa. Meinasin oksentaa jatkuvasti kaiken ulos. Mahaan meni lähinnä vettä, appelsiinia ja perunaa jauhelihakastikkeella. Päivästä toiseen. 

Pääsimme varhaisultraan yksityiselle. Viikot täsmäsi ja saimme nähdä sykkeen, se ei vielä erottunut omastani. Silti tuntui itsestä, että joku on vialla. Menimme tammikuussa uuteen ultraan, varmistaaksemme että kaikki on hyvin, nt ultran lähestyessä. Sieltä löytyi sykkeetön sikiö. Viikot olivat jääneet alle 9.

Saimme seuraavalle päivälle ajan Tays:iin ja menimme siellä vielä ultraan tarkistamaan asian lääkärien kanssa. Tyhjennyslääkkeet mukaan ja kotiin. Tyhjennys oli kivulias ja traumaattinen. Raskaus näkyi kuitenkin raskaustestissä vielä 6 vkoa. Päädyimme polin kanssa tyhjennykseen, loput imettiin kohdusta pois. Sekin oli kivulias, henkisesti ja fyysisesti. Noin vko siitä alkoivat menkat.

Siitä on nyt noin 1.5v. Ollaan sen jälkeen läpikäyty neljä inseminaatiota julkisen puolen hoidoissa ja juuri tuoreeltaan aloitamme IVF hoidot. Sydän on rikki, kaikki toivo revitty. Jollain sitä jaksaa eteenpäin? Vaikka välillä tuntuu että kyllä tässä vähän hullu saa olla. Mitä lapsettomuushoidot vielä meille voi antaa – on tunne jonka kanssa taistelen. Ei se auta kun jaksaa ja kääntää jokainen kortti. Niin kovaa sitä halutaan onnistua, saada oma perhe.

Anonyymi

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.