Odotus

Tarinoita lapsettomuudesta: odottava adoptio perhe, adoptiokertomus tai adoptiokeskenmeno.

Lapsettomuus. Sana, jonka en koskaan uskonut koskevan minua.

Aloitimme adoptioprosessin 2017 olemme siinä vieläkin, monta pettymystä takanapäin… Meidän tarina alkoi 2013. Haaveiltiin omasta talosta, lapsista ja häistä. Mistä nyt parikymppiset unelmoivat tai ainakin me unelmoitiin. 

Menimme naimisiin 2016 kesällä. Talvella eräänä marraskuisena yönä matkalla kotiin autossa katsellessani tähtitaivasta, sanoin miehelleni sanat. Mitä jos adoptoitaisiin? Vuoden vaihtuessa uuteen rekisteröidyimme adoptio-odottajiksi. Neuvontavuodet olivat rankkoja ja olin vihainen ja katkera kaikille, jotka saivat lapsia. Prosessi vei hermoja ja tuntui kohtuuttomalta tenttaukselta.

Vuonna 2018 aloin kärsimään epäsäännöllisestä vuodosta ja lopulta ne kuukautiset jäivät kokonaan pois. Lääkärissä huomattiin kasvain ja se kasvoi hurjaa vauhtia. Marraskuussa 2018 jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen. Luopua biologisen lapsen mahdollisuudesta ja tehdä radikaali leikkaus, jossa poistettaisiin kaikki. Itkin ja surin. Koen edelleen toisinaan olevani tyhjä, rikki ja viallinen. Nainen, joka on epäonnistunut naisen tehtävässään saada lapsia.

Olemme pian odottaneet lasta adoptiosta 7 vuotta. Olen väsynyt, ja lapsettomuus raastaa sydäntäni joka päivä, ja pelkään että jonain päivänä siitä sydämestä ei ole jäljellä enää mitään. Kipu ei poistu koskaan se muuttaa muotoaan. 

Olen äiti jolla ei ole lasta, olen äiti joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Suru voi olla näkymätön mutta minä en ole.

Nimimerkki Haaveissa adoptio