Kielletyt tunteet

Tarinoita lapsettomuudesta: hedelmöityshoidot, lapseton työelämässä.

Meidän lapsettomuusjakso sai lopulta onnellisen lopun. Sain kokea raskauden, vauva-ajan, tahtoiän ja nyt koputellaan jo koulun kynnystä. Koko matkan ajan on rinnalla kulkenut ystävä. Hän, joka oli myös kokenut lapsettomuuden suuren surun kaikissa kirjoissa, osasi olla kuulevana korvana ja lohdutti kun pinnassa oli tunteita joita en olisi halunnut tuntea. 

Viha, katkeruus, syvä suru, epätoivo, kateellisuus. Yritin painaa niitä taustalle, jotta olisin hyvä aviovaimo uusperheessä, hauska työkaveri, rento ystävä. 

Viha

Vihasin lastenvaatekauppoja: niiden räikeitä rekkejä, rimpuilevia kakaroita, toisella kädellä vaunuja työntäviä yönväsyttämiä äitejä. Lapsettomuushoitopaikan vieressä oli hieno lastenkauppa. Mulkaisin liikettä aina pahasti ja näytin keskisormea mielessäni, kulkiessani sen ohi.

Katkeruus

Kun tajusin, että uusperheen äidin roolia saisin jatkaa enkä ehkä koskaan olisi äiti. Äitipuolena jatkoin pari kertaa viikossa lasten näkemistä, saamatta ostaa vaatteita, saamatta valita harrastuksia tai nukkumaanmenoaikoja, en voinut likistää poskea poskea vasten ja sanoa: ”Äiti rakastaa sua yli kaiken.” 

Syvä suru

Pohjaton tunne. Itkua ja sumua joka päivä. Lapsettomuushoitoon pääsy kesti ja kesti. Halusin kadota, en kohdata ketään, en enää jaksanut esittää hyvää vaimoa/äitipuolta. Vaivuin omaan hiljaiseen tilaan. En halunnut osallistua mihinkään yhteiseen. Tuntui raskaalta kun miehen lapset tulivat meille. En halunnut tuntea näin. Katosin kirjojen lumoon iltaisin. Luin kaikki Harry Potterit pahimman kriisin aikana.

Epätoivo

Kehostani ei ole lapsen saamiseen. Tämä ajatus iski tajuntaan toisen epäonnistuneen hoidon jälkeen. Mitä tällä viallisella kehollani voisin tehdä? Ryhtyisinkö seksinmyyjäksi? Muuhun tästä kelvottomasta kehosta ei varmaan ole.

Kateellisuus

Pitkään pystyin olemaan onnellinen toisten vauvauutisista. Enemmänkin kateutta herätti se huomio mitä sai raskaana olevat henkilöt ja pienet lapset vanhempineen. Kukapa tulisi ihastelemaan: ”Ihana 35-vuotias työikäinen! Suloisesti on vatsa kasvanut, ootko jo ostanut sopivia vaatteita keski-iän kolkutellessa?” 

Mitä sanoisin itselleni nyt

Tunne mitä tunnet. Kaikki tunteet on hyväksyttäviä. Älä turhaan piilota niitä häpeän taakan alle. Aina kenenkään ei tarvitse olla iloinen ja pirteä. Ota omaa tilaa, tarvitset sitä. Nauti hyvistä hetkistä ja samalla saat kokea myös niitä ristiriitaisia tunteita. 

Kiitos rakas ystävä joka kuljit matkalla rinnalla. Kuuntelit näitä juttuja ja tarjosit lohduttavaa olkapäätä! Se auttoi ja lohdutti, kun sumu oli sankka ja aamulla oli vaikea nousta. Yritän laittaa hyvän kiertämään ja olla kuulevana korvana ja kulkemassa rinnalla, jos lähellä joku sitä tarvitsee. 

Nimimerkki Kolme ankkaa