Hilppa

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus ja sijaisvanhemmuus.

Juuret ja siivet ne lapsilleen antaa, lapsettomalla teot jäljelle jää. Sukupolvet yleensä lisääntyvät,
lapsettomalla ne pois kuihtuvat.
Lapset ympärillä kasvavat,
he testaavat ja koulivat.
Kuinka paljon heistä välität, sen tietää he haluavat.
Ei ole aikaa murehtia,
itseensä käpertyä.

Lapsettomuus eli Hilppa

Hilppa on aina ollut läsnä enemmän ja vähemmän, välillä hyvinkin lähellä herkkänä tarkkailemassa ja välillä kaukana hiljaisesti uinuen.

Ei meille tullut mieleenkään etteikö me oltais saatu omia lapsia. Näin alkoi seitsemän vuoden luomu-yrittäminen, jossa joka kuukausi mahdollinen lapsi valui vessanpöntöstä alas punaisena norona. Joka kuukausi olin kipeä henkisesti, jossa fyysiset kuukautiskivut eivät tuntuneet miltään. Toivo vietiin yllättäen kuukautisten alkaessa. Se revittiin väkisin juuri kun olin toivomassa jotain suurta ja hartainta unelmaa koskaan elämässäni. 

Heti, kun menkat olivat pari päivää myöhässä, testasin apteekin testillä eikä koskaan tullut kuin yksi viiva. Toiseen ikkunaan en saanut edes kuviteltua heikkoa jälkeä viivasta. Jos jotain inhoan, niin noita typeriä testitikkuja, jotka eivät toimineet minun kohdallani koskaan. Ei ikinä! Tungin niitä sitten roskakorin pohjalle kyyneleet valuen ja koko keho tuskasta täristen. Joskus tai aika usein kaivoin sen saatanan tikun ja tarkistin vielä kerran ihmettä toivoen.

Hoitojen maratoni

Aluksi Hilppa oli lempeä ja selitettävissä: pitää jaksaa ja olla pitkämielinen ja antaa aikaa. Vuosien kuluessa Hilppa muuttui kärsimättömämmäksi kestää ja lopulta ilkeäksi kaveriksi. Jopa pakkomielteeksi.

Muistan kuitenkin noista luomuvuosista, että olin onnellinen. Osasin Hilpasta huolimatta olla kiitollinen asioista, mitä mulla oli. Ihminen on kuitenkin tarkoitettu lisääntymään. Se on meissä sisäsyntyisesti. Ja Hilppa on iso särö tai lovi elämässä, kun tämä ei toteudu. Alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään raskaana olevat. Niitä vyöryi oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa.

Seitsemän vuoden luomu-Hilppa päättyi, kun vihdoin päätimme toimia ja tehdä asialle jotain. Meille tehtiin viisi koeputkihedelmöitystä ja minuun siirrettiin kymmenen alkiota. Yksikään ei lähtenyt jakautumaan. Yksikään ei kestänyt pakastusta. Ei yksikään. Jokainen hoitokerta oli kuin maratoni, jossa ei kertaakaan päästy maaliin. Näiden raskaiden vuosien jälkeen hyppäsimme pois hoito-Hilpasta ja vaihdoimme korvike-Hilppaan eli ryhdyimme sijaisperheeksi. 

Sen haluan kaikille Hilppaa kokeneille, että se kulkee koko ajan rinnalla. Ja jos järjellä asioita selittää, niin miksi kukaan ylipäätään haluaa omia lapsia. Heistä on niin paljon murhetta ja huolta, mutta myös iloa ja tarkoitusta. En vaihtaisi päivääkään pois sijaisäidin roolissa. Ja jos maailma olisi oikeudenmukainen, niin lapsia ei pitäisi tulla kuin heille, jotka pystyvät heihin sitoutumaan ja heistä huolehtimaan. 

Mulla on kaikki tässä lähellä,
en ole vaan aina sitä ymmärtänyt.
Olen rakentanut sellaiset pilvilinnat,
joiden alle tärkeimmät ovat hukkuneet.
Yht’äkkiä ne nousee esiin ja hymyilevät mulle.
Hyväksyvät mut tällaisena,
mahdottomia haaveilevana.
Ei tarvitse katsoa kaukaisuuteen, vaan huomioida lähellä olijat.

Nimimerkki Inka