Tyhjääkin tyhjempi syli ja niin paljon rakkautta varastossa

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, keskenmenot.

Olen unelmoinut lapsesta, perheestä jo 12-vuotiaasta saakka. Ajatuksissani ja puheissani on aina ollut ihana aviomies, koti ja pihalla edes se 2 lasta. Tyttö ja poika tai kaksoset, tai sittenkin vaikka ja kaksoset, ehkä jopa 5 lasta. 

Olen se pikkusisko, jolla on 1 isoveli. Pikkusisaruksia en koskaan toiveistani ja pyynnöistäni huolimatta saanut. Ei minusta ole tullut tätiäkään, enkä usko, vaikka kovasti toivoisin, että koskaan tuleekaan. 

Omakin syli on tyhjä 5 vuoden yrittämisen jälkeen. Matkalla vain yksi tuulimuna tai keskenmeno vkolla 11. Samana vuonna, kun rakas äitini kuoli puoli vuotta myöhemmin äitienpäivänä, tuntui kuin universumi koittaisi viedä kaiken äitiyden ympäriltäni kertoen, että älä edes kuvittele. Äitistä ei tullut mummoa, minusta ei äitiä. Mummokin kuoli jo 30v.sitten. Tuntuu tyhjältä, epäoikeudenmukaiselta. Tuntuu välillä, ettei elämällä ole tarkoitusta, jos en saa syliini omaa pikkuista täydentämään meidän perhettä.

Eikä koulussa ilmoille kajahtaneet varoitukset “käytä ehkäisyä tauteja ja raskautta vastaan”, todellakaan kertonut, ettei sitä kauan haaveiltua lasta aina saada kerrasta tai edes kahdesta yrityksestä. Ympärilläni ei jostain syystä paljon lapsia ole, mutta aina pienen ihmisen nähdessäni hymyilen surun läpi. 

Haluaisin niin kovasti sanoa, äiti on tässä sinua varten, olla se lohtu, tuki ja turva aina, kuten oma äitini oli minulle jopa keskemenon kipujen kourissa. Jospa vielä joku päivä, vaikka aika alkaa olla jo vastaan. Olen melkein 39v. mutten aio luovuttaa ennen kuin on vain pakko. 

Sadepisara