Tarinoita lapsettomuudesta. Nimimerkki Spesiaali: “Tiedän, että moni nainen luopuisi mielellään kuukautisista. Minä ottaisin ne mielihyvin, jos samassa kaupassa saisin lapsen, jolla olisi minun ja kumppanini piirteet.”

Synnynnäisesti kohduton

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, kohduttomuus

Olen alle 25-vuotias ja nuoresta iästäni huolimatta joutunut käsittelemään lapsettomuuteen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Sain muutama vuosi sitten tietää MRKH-syndroomastani. Olen siis synnynnäisesti kohduton. Pitkien tutkimusten jälkeen diagnoosi tuntui omalla tavallaan helpotukselta. Aavistukseni siitä, ettei kaikki ole hyvin, oli oikeassa, ja nyt sille kaikelle oli nimi.

Siitä huolimatta tieto musersi käsitykseni omasta anatomiastani. Biologian tuntien opetukset eivät enää olleet päteviä. Keho tuntui vieraalta, vääränlaiselta ja huonolta. Toimimattomalta. Edelleen tunnen epäreiluuden ja katkeruuden tunteita siitä, miksi juuri minä olen tällainen. Kun ystäväpiirissäni puhutaan kuukautisista, olen ulkopuolinen. Tiedän, että moni nainen luopuisi mielellään kuukautisista. Minä ottaisin ne mielihyvin, jos samassa kaupassa saisin lapsen, jolla olisi minun ja kumppanini piirteet.

Haave äidiksi tulosta sai kolauksen

Lisäksi ajatukset tulevasta elämänkulusta saivat kolauksen. Olen pikkutytöstä asti halunnut olla äiti. Jo lapsena suunnittelin päiväkirjaani lasten lukumäärää ja nimiä. Yhtäkkiä mahdollisuudet saada lapsi vähenivät minimiin. Kuinka nyt voisin tulla äidiksi? Entä jos en millään lailla voi, mitä elämälläni sitten teen?

Joka kerta, kun joku puhuu lasten “hankkimisesta”, sisälläni muljahtaa. Yhteiskunta on täynnä olettamuksia siitä, kuinka kaikki haluavat ja voivat saada lapsia. Tällaisissa tilanteissa haluaisin huutaa, mutta sanat jumiutuvat kieleni taakse. Kun luen puolituttujen raskausuutisia somesta, kohoaa silmäkulmaan salainen kyynel.

Vaikka asian käsittely on ollut tähänastisen elämäni kipein prosessi, se on kasvattanut minua hirmuisesti. Koen olevani empaattisempi, kuin aiemmin. Ajattelen, että jokaisella ihmisellä on oma taakkansa harteillaan, vaikka se ei ulos näkyisi. Olen pikku hiljaa antanut kehollenikin “anteeksi”. Se ei ole tavanomainen, vaan erityinen, ja juuri siksi niin upea.

Spesiaali

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.