Kaiken keskellä elää toivo

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, hedelmöityshoidot, keskenmenot, sairaudet.

Mistä alkaa ihmisen lapsettomuus?

Alkaako se lapsitoiveesta, yrittämisestä, epätoivotuista kuukautisista, negatiivisista raskaustesteistä, tutkimuksista, hoidoista vai menetyksistä? Alkaako se mielessä vai kehossa, sydämessä vai kohdussa, kotona vai kenties sairaalassa?

Tahaton lapsettomuuteni taisi alkaa jo hyvin varhain toiveesta ja tarpeesta olla äiti…

Olin alle parikymppinen, lapsen kaipuu ja tyhjän sylin kipu olivat jo olemassa. Jostain syystä olen jo pienestä tytöstä kantanut mukanani hämmentävän selkeää hahmotusta siitä, etteivät kaikki haluavat pääse vanhemmiksi ja erityisesti, ettei tuo tie tulisi olemaan itselleni helppo.

Nykyään olen yli kolmekymppinen, olemme aviomieheni kanssa toivoneet ja yrittäneet lasta vuodesta 20, tutkimuksiin pääsimme 21 sekä hoitoihin 22. Näen lapsettomuuden prosessina, jossa vaihtelevat vaiheet seuraavat toisiaan. Meidän prosessimme on alusta asti ollut vaativa, harvinaisen sairauden kanssa hoitoihin lähteminen on iso päätös ja myös riski. Riskit liittyvät lähinnä itseeni, onneksi.

Suoraan syvään päätyyn

Harvinaissairauteni reagoi sille tyypillisesti eli voimalla hormonaalisiin muutoksiin ja kajoaviin toimenpiteisiin, valitettavasti lapsettomuushoidot ovat naiselle yhtä hormonien sekä kajoamisten karnevaalia. Lihamylly on yhtäältä karu ja toisaalta kuvaava sana sille, miten nämä hoidot naisena koen. Vaativan prosessistamme tekee sekin, että päädyimme suorinta tietä lapsettomuushoitojen syvimpään päähän eli IVF/ICSI – hoitoihin pitkällä kaavalla. Toistaiseksi näilläkin hoidoilla olemme yhä kahden, tätä kirjoittaessa koettu on useampia hoitokierroksia ja alkionsiirtoja sekä menetyksiä.

Tyhjä syli on valtava, raskas ja kivulias kantaa. Se on läsnä kaikessa, läsnä kaikkialla. Kiitollisuutta koen siitä, ettei tätä päättymätöntä matkaa tarvitse kulkea yksin. Saamme edetä yhdessä ja toinen toisiimme tukeutuen, yksi askel kerrallaan.

Toivo syttyy ja sammuu yhä, joka ikinen kuu. Tuota haurasta toivon liekkiä vaalimme, hartaasti.

Roosa