Sara "En ole koskaan voinut edes unelmoisa perheestä kuten ihmiset yleensä tekevät."

Aivokasvain lukioiässä muutti tulevaisuuteni

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, sairaudet, mielenterveys

Sairaus ja sen myötä seurannut lapsettomuus, kriisiä kriisin päälle.

Lukioikäisenä minulta operoitiin aivokasvain ja sen seurauksena aivolisäkkeeni lakkasi tuottamasta hormoneja ja luonnollisesti raskautuminen muuttui siten mahdottomaksi. 

Oli hassua kasvaa aikuiseksi tietäen koko ajan tämä asia, joka tietenkin vaikuttaa deittaillessa. Oli hankalaa edes puhua montako lasta “haluaa“. 

Lähivuosina tuttujen raskastumiset olen ottanut tosi raskaasti. Koen, että olen jäänyt paljosta paitsi, kun en ole koskaan voinut edes unelmoida perheestä kuten ihmiset yleensä tekevät. 

Olenkin joutunut puimaan näitä asioita paljon esimerkiksi terapiassa, etten katkeroituisi maailmalle liikaa. Lääkärit ovat myös suhtautuneet minuun kylmästi. Kyselyihini olen saanut vastaukseksi vain “jos ei ole ajankohtaista niin turha keskustella“ ja sen takia olen hankkinut tietoa netistä ja esimerkiksi Simpukasta.

Sara

Simpukka 35-vuotta

Lapsettomien yhdistys Simpukka kerää vuoden 2023 ajan tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin.