Ajattelin, että sitten kun..

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, hedelmöityshoidot, tahattoman lapsettomuuden vaikutus mielenterveyteen

Naiivi ajatusmaailmani lykkäsi lapsitoiveita aina tulevaisuuteen. Piti ensin suorittaa opinnot loppuun. Piti ostaa sopiva koti. Piti saada pelata jalkapalloa mahdollisimman pitkään. Piti olla sopivan ikäinen. Ei liian nuori, mutta ei myöskään liian vanha.

Oli vuosi 2015. Täytin samana vuonna 30 ja siinä kohtaa päätimme, että nyt olisi sopiva hetki. Nyt oli tehty kaikki se, mitä tulisi saada tehtyä ennen lapsia. Meni lähemmäs vuosi, ja kerta toisensa jälkeen raskaustestit näyttivät negatiivista. Kävin gynekologin luona perustutkimuksissa ja mainitsin samalla, että lasta ei toiveista huolimatta ole meille suotu. 

Pääsimme jatkotutkimuksiin ja aloitettiin lapsettomuushoidot. Useampi inseminaatio tehtiin, mutta joka kerta tulos oli musertava. Tehtiin pieni gynekologinen toimenpide ja siirryttiin koeputkihedelmöitykseen. Maaliskuussa 2018 tein positiivisen raskaustestin ICSI tuoresiirron jäljiltä. Itkin, mutta en uskaltanut iloita liikaa. Siitä alkoi rankka matka hyperemeesin kourissa, kunnes esikoisemme vihdoinkin syntyi marraskuussa 2018.

Toive sisaruksesta

Esikoisen ollessa 1,5 vuotias, toive sisaruksesta yltyi. Tiesin, että raskautuminen olisi vaikeaa, joten en halunnut odottaa liian pitkään. Ikääkin tuli jatkuvasti lisää. Sitten tuli maailmanlaajuinen pandemia, henkinen uupuminen ja oma sairaus hankaloitti elämää. Vaadin saada päästä psykologille purkamaan kaikkea mennyttä ja lapsettumuuteen liittyvää. 

Elettiin alkuvuotta 2022. Hoidot olivat olleet tauolla ja samalla siirryin uusiin mieluisiin työtehtäviin. Hoitoja jatkettiin keväällä 2022 uudessa sairaalassa upeissa puitteissa. Syntymäpäivänäni 2022 tein positiivisen raskaustestin. Se oli elämäni paras syntymäpäivälahja. Tammikuussa 2023 esikoisemme ollessa 4 vuotta, hänestä tuli isoveli. Perheemme oli nyt vihdoinkin kokonainen.

8 vuotinen matka on kuitenkin jättänyt paljon henkisiä arpia, joita vieläkin työstän. Lopputulema oli mitä parhain, mutta matkan varrella on kehoani ja mieltäni revitty palasiksi. Haavoja parantelen edelleen, mutta joka päivä olen kiitollinen siitä, että syliimme löysi vuosien hoitojen jälkeen kaksi pienokaista. He ovat suurimmat aarteeni ja he tulevat aina olemaan elämässäni etusijalla. 

On päiviä ja hetkiä, jolloin revin hiukset päästäni pikkulapsiarjessa, mutta en siltikään koskaan vaihtaisi tätä pois ja olen hyvin onnellinen perheestämme.

Jannica