Tarinoita lapsettomuudesta. Anonyymi “Jostain löysin Simpukan Helminauhan sivuille ja siellä oli tulossa chat itsellisestä äitiydestä. Sain tietoa ja rohkeutta. Päätin lähteä kokeilemaan itsellisen äitiyden tietä.”

Elämä

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, elämäntilannelapsettomuus, itsellinen lapsitoive.

Olen aina haaveillut omasta lapsesta/lapsista. Parisuhteen löytäminen oli vaikeaa, enkä osannut sitä oikein edes etsiä mistään. Lopulta löysin miehen ja haaveilimme lapsista. Kuukaudet lipui ja kellot kävi mutta mies ei ollut kuitenkaan valmis yrittämään. Pian suhde ja lapsitoive meni molemmat. Olin jälleen yksin, niin kuin melkein koko elämäni. Olin jo 36 vuotias. Tipuin pohjalle, nousin.

Mietin, että ehdinkö tutustua kehenkään niin hyvin, että vielä voisin yrittää hankkia ydinperheen? Jaksanko kiirehtiä? Entä jos se kariutuu vuoden päästä ja kellosta menee liikaa aikaa hukkaan. Oisko kumppanuusvanhemmuus minua varten? Vai olisko itsellinen äitiys parempi vaihtoehto? Onko minusta siihen, kestääkö talous, entä terveys, entä voimat, pääsenkö hoitoihin? Entä jos en, kestänkö sen pettymyksen?

Kipuilin taas elämäntilannelapsettomuuden kanssa ja etsin tietoa vaihtoehdoista. Jostain löysin Simpukan Helminauhan sivuille ja siellä oli tulossa chat itsellisestä äitiydestä. Osallistuin siihen. Sain tietoa ja rohkeutta. Kaksi ystävää tuki minua ja kannusti lähtemään sille tielle. Koin, että jos en nyt yritä ja tee jotain, niin tulen katumaan sitä vielä myöhemmin! Päätin lähteä kokeilemaan itsellisen äitiyden tietä.

Matka kohti itsellistä äitiyttä

Omalta terveysasemalta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon. Labrakokeista selvisi, että vielä olen hedelmällinen, toivoa on. Muutaman kuukauden kuluttua pääsin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan erikoislääkärin vastaanotolle ja sain vihreää valoa. Siitä pääsin prosessia eteenpäin. Kaikki meni paremmin, kuin osasin ikinä haaveilla. Tuntui uskomattomalta, epätodelliselta! Sisällä kupli valtavaa onnea, olin samalla malttamaton ja pelokas. Jäin odottelemaan luovuttajan löytymistä. Meni kuukausia. Sain puhelun eräänä keskiviikkona, luovuttaja oli löytynyt. Kysyttiin, että hyväksynkö ne kolme kriteeriä, mitä luovuttajasta kerrottiin. Ehdottomasti hyväksyin.

Kuukautiset oli juuri loppunut ja päätettiin kokeilla hoitoa heti siihen kiertoon. Aloin tikuttamaan ovulaatiota, LH-huippua virtsasta. Ultrakäynti klinikalle sovittiin heti seuraavaksi maanantaiksi. Mikäli sunnuntaina tulee plussa testiin, niin hoito voidaan tehdä maanantain käynnillä. Se ei tullut. Pieni pettymys. 

Ajoin maanantaina klinikalle ja tarkoitus oli tikuttaa taas testiä siellä. Digitaalinen testilaite näytti, että siinä on vikaa, odota 8 minuuttia. Vastaanottoaikaan oli enään 11 minuuttia, mutta ehdin juuri tehdä vielä toisen testin. WC oli ahdas ja valokin sammunut, oli tosi hämärää. Sydän pamppaili. Menin kyykkyyn WC:n lattialle, suljin silmät. Jäin odottamaan tulosta. Aika tuntui pitkälle. Kun avasin silmät, tikussa oli plussa. Ovulaatio on siinä. Olin valtavan onnellinen. Vastaanotolla lääkäri näki, että munasolu on irronnut ja on munanjohtimessa, suorastaan täydellistä. Hän kertoi, että inseminaatiota ei tehdä nyt, vaan huomenna, koska ajoitus on silloin oikea. Lähdin hieman harmistuneena töihin. Lähinnä siksi kun matkaa sairaalaan oli vajaa kaksisataa kilometriä suuntaansa ja mitä taas sanoisin pomolle, että miksi joudun olemaan puoli päivää pois töistä. 

Myöhästynyt inseminaatio

Tiistaina uusi reissu. Munasolu olikin ehtinyt tulla pois munanjohtimesta, joten minulle kerrottiin, että ajoitus on liian myöhäinen. Pettymys oli suuri. Se oli siinä. Lääkäri teki inseminaation, koska lahjoitetut siittiösolut oli jo sulatettu. Seuraavassa kierrossa inseminaatio tehdään heti, kun tulee LH-huippu, eli testiin tulee plussa. Lähdin töihin. Laskeskelin uuden kierron ovulaation ajankohtaa. Sitä piti vain arvailla, koska kierto ei ollut säännöllinen, ja toivoa, ettei se osu viikonloppuun, jolloin hoitoja ei tehdä. Onnistuukohan raskaus neljän inseminaation ja kahden ivf aikana? Se ei ollut itsestään selvää, mutta kaikkeni yritän, toivon. 

Kymmenen päivää myöhemmin oli valtava väsymys ja seuraavana päivänä tuli pahoinvointia. Tein raskaustestin, vaikka suositeltavaa se oli tehdä vasta 14 päivää hoidosta. Tein silti. Hento plussa. Seuraavana päivänä oireita oli enemmän ja plussa oli vahvempi. Olin raskaana! Se oli ehdottomasti siihenastisen elämäni onnellisin hetki! Kerroin ilouutisen ystäville! Kannoin suurta salaisuutta, mistä en puhunut alkuun kuin kolmelle ihmisille. Hykertelin onnesta.

Vaikka lääkäri ei antanut oikeastaan toivoa, silti raskaus sai alkunsa! Uskomatonta, ihmeellistä. Alkuun se toi pelkoa, voiko kaikki mennä hyvin? Entä jos alkio on kiinnittynyt väärin, koska ajoitus myöhästyi? Mutta kaikki oli kuten kuuluikin, raskaus meni hyvin ja rakastin omaa pyöreää vatsaani.

Puolivälissä raskautta kerroin uutisen lähimmille ihmisille. Se toi osakseen valtavaa onnea ja iloa, mutta myös hämmennystä ja ihmettelyä. Minun valintani. Itsellinen äitiys. 

Minun kroppa kantoi suurinta unelmaani, rakasta lastani! Vauva syntyi ja nyt tämä nelikuinen aarre nukkuu sylissäni! Elämän suurin lahja! Olen onnekas, onnellinen ja kiitollinen!

Anonyymi

Simpukka 35-vuotta

Lapsettomien yhdistys Simpukka kerää vuoden 2023 ajan tahatonta lapsettomuutta kokeneiden tarinoita. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin.