Kauan odotettu raskaus ja epäily kromosomihäiriöstä

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, hedelmöityshoidot, kromosomihäiriöt

Seitsemän lapsettomuushoidon ja selittämättömän lapsettomuuden, yli 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen olen raskaana, ensimmäistä kertaa elämässäni. Alkuraskaudesta on vaikea iloita, sillä ajatus keskenmenosta on koko ajan mielessä. Varhaisultrassa sekä raskausviikolla 12 NT-ultrassa kaikki näyttää hyvältä, kunnes muutama tunti myöhemmin meidän unelmat rikotaan yhdellä puhelinsoitolla: ”Teillä on kohonnut riski kromosomihäiriöön.” 

Alkaa odotus, joka on tuttua jo lapsettomuushoitojen ajalta. Luvassa on NIPT-testi, mutta riski on vain 2% luokkaa. Muiden kokemuksia lukiessa suurin osa on saanut hyviä uutisia. Silti pelko säilyy takaraivossa. Mitä jos?

Viikkoa myöhemmin saadaan kuulla, että myös NIPT kertoo lapsen olevan sairas. ”Tulokset olisi hyvä todentaa vielä lapsivesinäytteellä, varmempi kuin istukkanäyte, mutta se voidaan ottaa vasta viikolla 15. Jaksatteko odottaa?” Mieli särkyy täydellisesti näistä uutisista. Sikiötutkimusyksiköstä kerrotaan, että mahdollisuudet hyviin uutisiin on enää olemattomat ja näyte otetaan lähinnä Valviraa varten, jotta raskauden keskeytys on mahdollista tehdä. Toki lopullinen päätös on aina vanhempien. Kaikki tuntuu niin väärälle, miksi meille käy näin.  

Piinaava odotus jatkuu

Lapsivesinäytepäivä saapuu muutamaa viikkoa myöhemmin. Toimenpide menee pieleen ja näyte saadaan otettua vasta, kun uusi lääkäri saadaan paikalle ja piikki iskee vatsasta ja kohdusta läpi kolmatta kertaa. Pidän silmiä kiinni koko toimenpiteen ajan ja puristan mieheni kättä, mutta keho tuntee kaiken. Yritän olla toimenpiteen niin liikkumatta kuin mahdollista, ettei vauvaan satu. ”Tuloksia joudutte odottamaan viikon, Valvira kokoontuu vain tiistaisin ja torstaisin, joten aikaisintaan keskeytyksen voi tehdä puolentoista viikon päästä.”  Kyyneleet alkaa valua vasta, kun toimenpide on ohi. Sielua raastava kipu ja odotus jatkuu. Mieli on rikkinäisempi kuin koskaan ennen. 

Lapsivesinäytteeseen liittyy aina pieni keskenmenoriski, joka pelottaa ajatuksena. Samaan aikaan mieli kuitenkin risteilee ajatuksen kanssa, että olisiko keskenmeno kuitenkin helpompi kokea kuin keskeytys? Samalla yritän selvittää, mitä raskauden keskeytys käytännössä tarkoittaa. Todellisuus iskee tajuntaan, kun ymmärrän, että näin myöhäisillä viikoilla se tarkoittaa käytännössä synnytystä. Meidän niin kauan odotetun pienen ihmeen sekä tämän jälkeen istukan synnytystä. 

Luet tarinoita, miten moni saman kokenut on halunnut pidellä jo täysin ihmisen näköistä kääröä synnytyksen jälkeen sylissään tuntikausia, pitää toisinaan myös hautajaiset. Itseä koko ajatus ahdistaa ja puristaa rintaa, voisiko koko asian vain pyyhkiä mielestä ja ohittaa? Kaikki tuntuu niin väärältä ja epäreilulta. Ei haluta tietää sukupuolta, sillä se toisi meidän vauvaa todellisemmaksi. Miksi meille käy näin?

Syvä ahdistus viikko toisensa jälkeen

Itku tulee pitkin päivää, itku tulee keskellä yötä ja syvä ahdistus painaa kehoa viikko toisensa jälkeen. Ahdistaa niin paljon, etten pysty vastaamaan, kun läheiset soittaa. Tuntuu vaikealle kohdata myös muiden suru aiheeseen. Haluat vain käpertyä omaan kipuusi ja samalla huuhtoa koko asian pois mielestä. 

Koko tämän ajan tunnet kuinka keho muuttuu, vatsa kasvaa, rinnat muuttuu, lapsi kasvaa sisällä. Pelkäät joka päivä, että ehdit tuntea pienen ensimmäiset liikkeet, sillä tästä kysytään jokaiselle ylimääräisellä lääkärikäynnillä. Ennen tätä en ollut ymmärtänyt edes ajatella asiaa, mutta jälleen kyyneleet valuu, sillä ajatus keskeytyksestä sen jälkeen tuntuisi vieläkin vaikeammalta. 

Mietit miksi meiltä viedään pois ne niin tärkeät onnen hetket, joista muut saa iloita. Sinua on niin paljon odotettu, toivottu, itketty, syöty kasoittain lääkkeitä, käyty toimenpiteissä, koettu hyperstimulaatio IVF-hoidoista. Yrität henkisesti valmistautua johonkin, mihin tiedät, ettet voi koskaan olla valmis. 

Suututtaa niin paljon, kun näet, miten jotkut suhtautuu raskauteen niin huolettomasti; ostaa rattaat jo raskausviikolla 8 tai kertoo ääneen, miten on vähän lipsuttu raskauden ruokarajoitteista. Toisaalta se puskee myös kateudesta, voisinpa minäkin. Poistat itsesi kaikista odotusryhmistä sekä mykistät Instagramista tilejä, joissa päivitetään perhearkea. Sattuu liikaa. 

Uskomaton puhelu

Raskausviikon 16 alussa puhelin soi, sikiötutkimusyksiköstä soitetaan: ”Meillä on teille hyviä uutisia, lapsivesinäytteen tulos on puhdas.” En voi ymmärtää kuulemaani, joten huutoitken puhelimeen, enkä osaa kysyä mitään. Kun alan vähän rauhoittua, kerron, että tuntuu kuin oltaisiin juuri voitettu lotossa ja puhelimesta vastataan, että niin periaatteessa ollaankin. Soitan miehelleni töihin ja en osaa tehdä muuta kuin hokea puhelimeen itkun keskeltä, että ”lapsi on terve, meidän lapsi on terve, se on terve”. Mies lähtee heti suuntaamaan kotiin ja soitetaan uudestaan yhdessä sikiötutkimusyksikköön ja kysytään asiasta lisää.

Illalla helpotus muuttuu jälkeen pelkoon ja ahdistukseen, sillä seuraavalle aamulle on varattu aika perinnöllisyysneuvontaan, jossa tuloksia tullaan käymään läpi. 

Heti aamulla meille kerrotaan vakavin ilmein, että asiaa haluttaisiin jatkotutkia, sillä on hyvin poikkeavaa, että tulokset risteävät näin paljon toisistaan. Meille avataan, että jatkotutkimukset ovat täysin vapaaehtoisia ja että meidän täytyy ymmärtää, että sieltä voi paljastua esim. vieläkin vakavampia poikkeavuuksia, leukemia tai jotain sellaista, mistä ei ole vielä riittävästi tutkimustietoa, eikä meille voida antaa selkeitä ennusteita, miten raskaus tulee etenemään tai mikä meitä odottaa, kun lapsi syntyy. Ahdistus iskee jälleen päälle, mutta halutaan edetä lisätutkimuksilla. Parempi tietää ennakkoon, jotta voi valmistautua, vaikka asia saattaisi päätyä vieläkin myöhäisempään keskeytykseen tai tietoon vakavista sairauksista. Taas meille kerrotaan, että tuloksia joudutaan odottamaan 1-2 viikkoa. 

Hyviä uutisia ja ensimmäiset potkut

Vihdoin se päivä koittaa, että puhelin jälleen soi ja tulokset ovat valmiit: ”Sekä molekyylikaryotyyppitutkimus että FISH-tutkimus on puhdas. Myös kromosomilaskenta on tehty loppuun ja vauvalta löytyy täysin normaalit kromosomit.” Itketään miehen kanssa molemmat. Mietin itse, että onko tosiaan niin, että meidän painajainen on ohi ja saan kantaa edelleen meidän pientä sisälläni. Vain viikkoa myöhemmin tunnen meidän pienen ensipotkut. 

Meille varataan kuukauden päähän erikoissairaanhoitoon rakenneultra, jotta vauvan rakenteita voidaan tutkia normaalia tarkemmin. Mies ei edelleenkään osaa luottaa, että kaikki olisi hyvin. Vasta rakenneultran jälkeen saadaan vahvistus, kaikki näyttää hyvältä ja on niin normaalisti kuin tässä tilanteessa voi olla. Fiilis on uskomaton. Kun päästään kotiin, mies uskaltaa ottaa ensimmäistä kertaa kontaktia vatsaan ja vauvaan. Jälleen itkettää, sillä en uskonut näkeväni tätä päivää. 

Keskusteluapu olisi ollut tarpeen

Ollaan joka päivä kiitollisia siitä, että kaiken tämän jälkeen saatiin kokea ihme ja laskettuun aikaan on jäljellä enää vain noin kuukauden verran. Synnyttäminen ei pelota, pelkäsin aina enemmän sitä, etten ikinä saisi kokea koko asiaa. Mutta edelleen mielessä painaa pelko, että mitä jos lapsi syntyykin sairaana tai loppumetreillä lapselle käy vielä jotain. Ainoana synnytystoiveena on tietää heti, onko lapsi terve. 

Kaiken tämän keskellä on myös ihmetyttänyt, ettei meille kertaakaan tarjottu tutkimusten aikana keskusteluapua. Mutta toisaalta, ei sitä tarjottu koskaan myöskään lapsettomuushoitojen aikana. Meidän elämä mureni pieniksi palasiksi kahdeksi kuukaudeksi, jossa jäätiin kaiken epätietoisuuden keskelle selviytymään kahdestaan. Pahimpina hetkinä tuntui, että tukehdun ja romahdan lopullisesti. 

Joidenkin tutkimusviikkojen jälkeen ymmärsin jäädä sairaslomalle ja hain keskusteluapua sekä työterveydestä että neuvolan kautta, vaikkei kummassakaan paikassa osattukaan kohdata koko asiaa. Ehkä koko aihe oli liian tuntematon. Epävarmuus on jatkunut koko raskauden — mieltä painaa jo ennaltaan lapsettomuushoidot, mutta vieläkin enemmän kaikki lapseen kohdistuneet tutkimukset. Itku nousee edelleen pintaan joka kerta, kun yritän aiheesta puhua, mutta koen sen tärkeäksi, sillä samalla yritän myös normalisoida asiaa itselleni, jotta pääsisin siitä eteenpäin. 

Erään lapsettoman tarina

Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.

• Liity Simpukan jäseneksi: Simpukan jäsenyys.
• Lahjoita tahatonta lapsettomuutta kokevien hyvinvoinnin eteen tehtävälle työlle: Lahjoita Simpukalle.