Tarinoita lapsettomuudesta. Migreenikko: “Olisi ollut helpompi hyväksyä lapsettomuus, jos olisi edes saanut yrittää. Nyt olen jo 39-vuotias ja tuntuu siltä, etten enää jaksa yrittää taukoa lääkkeestä kolmatta kertaa.”

Lapseton migreenikko

Tarinoita lapsettomuudesta: tahaton lapsettomuus, sairaudet

Elin itsekseni 30-vuotiaaksi asti, koska en löytänyt sopivaa miestä elämääni. Rupesin seurustelemaan vakavammin 31-vuotiaana miehen kanssa, joka kertoi avoimesti alusta asti, ettei pysty saamaan lapsia. Ensin ajattelin, että hänen hedelmättömyytensä ei ole este suhteelle. Pikkuhiljaa minulle alkoi selvitä, että lapsitoive on minulle erittäin tärkeä ja aiheutti ristiriitoja ja surua parisuhteeseemme. Suhde päättyi parin vuoden jälkeen eroon, koska meidän tulevaisuuden toiveet ja haaveet lapsista poikkesivat niin merkittävästi toisistaan. Asia hiersi suhdetta liikaa. Koin itseni onnettomaksi, koska en voi täyttää elämäni suurinta haavetta, saada omia lapsia ja olla äiti.

Pian löysin elämääni työkaverini ja heti seurustelun alusta asti puhuin halusta saada lapsia. Hän kertoi, että se on hänenkin mielestään mahdollista eikä hänellä ollut lapsia aiemmista suhteistaan. Olin toivoa täynnä ja tulevaisuus näytti valoisalta. Myös terveydentilani oli hyvä. Taivaalle alkoi kuitenkin kertyä pian tummia pilviä jo heti ensimmäisenä vuonna tapaamisemme jälkeen. Minulla alkoi ilmetä yhä useammin toistuvia päänsärkyjä. Tilanne meni niin pahaksi, että päänsärky oli kroonista eli jatkuvaa. Meni noin puoli vuotta ennen kun sain migreenidiagnoosin ja kunnolliset lääkkeet. Ne eivät ole vieneet kipuja täysin pois, vaan migreenejä on ollut usein ja pientä päänsärkyjä myös kohtausten välissä.

Lääkitys esteenä yrittämiselle

Diagnoosin saamisesta on nyt neljä vuotta ja vaikea migreeni näyttää jäävän osaksi elämääni. Minulle on kokeiltu useita migreeninestolääkkeitä ja tähän asti ainoat toimivat ovat olleet biologisia lääkkeitä. Kysyin kahdelta osaavalta neurologilta voisinko yrittää lasta lääkityksen aikana. Vastaukseksi olen valitettavasti saanut, ettei uuden lääkkeen riskeistä raskauteen tiedetä riittävästi ja on suositeltu, että pitäisi olla ilman lääkettä vähintään viisi kuukautta ennen ehkäisyn pois jättämistä. Kaksi kertaa olen yrittänyt jättää lääkkeen tauolle. Molemmilla kerroilla tilanne on muuttunut niin pahaksi, että migreenit ovat muuttuneet rajummiksi ja lähes päivittäisiksi. 

En ole pystynyt jättää ehkäisyä pois ja yrittää lasta. Olisi ollut helpompi hyväksyä lapsettomuus, jos olisi edes saanut yrittää. Nyt olen jo 39-vuotias ja tuntuu siltä etten enää jaksa yrittää taukoa lääkkeestä kolmatta kertaa. Todennäköisyydet ovat niin pienet, että pystyisin olemaan ilman estolääkettä tai tulisin raskaaksi iän takia. En halua ottaa riskiä, että jättäisin ehkäisyn pois estolääkityksen aikana, vaikka olen lukenut, että jotkut ovat niin tehneet. Kokisin musertavaa syyllisyyttä, jos syntynyt lapsi olisi sairas lääkityksen vuoksi.

Luopumista ja surutyötä

Olen yrittänyt viime aikoina sopeutua ajatukseen, että en tule saamaan biologista lasta lääkitykseni vuoksi. Yritän puhua itselleni, että näin en ainakaan siirrä geeneissä migreeniä ja nyt voin käyttää lääkkeitä tarpeen mukaan ilman raskautta tai imetystä, joka rajoittaa itselleni toimivien migreenilääkkeiden käyttöä. Voin nyt keskittyä siihen, että saisin sairauteni hoidon mahdollisimman hyvään tasapainoon enkä menettäisi työ- ja toimintakykyä. 

Päätökseni jatkaa lääkitystä oli helpotus, mutta lapsihaaveesta luopumista en ehkä vielä täysin ymmärrä. Surutyötä olen jo tehnyt monta vuotta sairasteluni aikana, mutta se tulee vielä jatkumaan pitkään. Siksi päädyinkin Simpukan sivuille ja Instagramiin seuraajaksi. Toivon, että saan vertaistuesta voimaa. Läheisteni kanssa asiaa en ole vielä pystynyt asiasta paljoa juttelemaan. Sen aika on sitten, kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä lapsettomuus on vielä niin henkilökohtainen ja arka aihe, ettei siitä voi puhua avoimesti heille. 

Migreenikko

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Simpukka ry:n vuoden 2024 teemana on Tahattomasti lapsettomana Suomessa. Simpukka kerää ja jakaa vuoden 2024 ajan tahatonta lapsettomuutta kohdanneiden kirjoituksia, jotka liittyvät yhteiskuntaan. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi, mielipiteitäsi tai kannanottojasi.