Lapsettomuuden suru

Tarinoita lapsettomuudesta: hedelmöityshoidot, lapseton työelämässä, suhde läheisiin, kuten ystäviin, perheeseen ja sukuun, tahattoman lapsettomuuden vaikutus mielenterveyteen.

Miten kuvailla surua, minkä kohteena ei ole mikään jo ollut mutta menetetty, vaan jokin, mitä ei ole koskaan ollutkaan eikä tiedä tuleekokaan? Lapsettomuus on aiheuttanut valtavan paljon surua, mitä on vaikea kohdistaa suoraa mihinkään, kun kohteena on jokin, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Miten voi surra jotakin, mitä ei ole edes ikinä ollut?

Se suru on nostanut esiin ennen kokematonta voimattomuuden ja avuttomuuden tunnetta, inhottavia ja katkeria ajatuksia, mutta myös uudenlaista ymmärrystä muiden hiljaisia kamppailuja kohtaan. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen käy elämässään läpi. Se suru on sekoittanut pään, koko kehon ja elämän ja irrottanut ihmisen normaalista arjesta omaan (toivon mukaan väliaikaiseen) ajanjaksoon, mille ei ole päättymispäivää tiedossa.

Se suru saa töissä muiden vaivat kuulostamaan mitättömiltä ja muiden pahan olon kiukun menemään ihon alle ja itkettävän. Se vaikeuttaa keskittymistä ja vie muilta ajatuksilta jatkuvasti tilaa. Vain ne satunnaiset hyvin nukutut yöt on niitä hetkiä, kun mielessä voi seikkailla muuallakin kuin siinä paksussa sumussa täynnä samoja ajatuksia päivästä toiseen.

Se suru saa jopa läheisimpien ystävien näkemisen tuntumaan ahdistavalta ja mahdottomalta. Ystävät kyllä tietävät tilanteen, mutta kuka muka haluaisi tavata sitä yhtä ystävää, joka on aina niin rikki, joka haluaisi aina puhua omista huolistaan ja joka ei pysty täysin iloitsemaan muiden ilosta.

Ja kyllähän ystävän vastasyntynyttä kuuluu mennä katsomaan niin, että matkalla joutuu kuivattelemaan kyyneliä ja jäähdyttämään tulipunaisia silmiä auton ilmastoinnilla. Näin oma mieli ajattelee ja siksi on helpompi jäädä kotiin, ettei aina romahtaisi ja siten aiheuttaisi myös huonoa mieltä muille. 

Se suru saa mielen katkeraksi. Ikinä, ei ikinä tahtoisi eikä tahdo kenellekään mitään pahaa tai kenenkään koskaan joutuvan kokemaan tätä samaa, mutta miksi silti muut onnistuvat ja me emme. He onnistuvat, vaikka eivät yrittäisikään. He onnistuvat, vaikka eivät täysin edes tahtoisikaan. Ja pelko siitä, kuka on se seuraava, joka ehtii taas raskausuutisen paljastamaan ennen kuin on se kauan odotettu oma vuoro.

Kaikki se suru on siellä, vaikka toiveet ja usko hedelmöityshoitojen onnistumiseen on vahvana mielessä ja olo on siltä osin odottava. Sitä yrittää keskittää ajatukset tulevaan ja vaalia sitä positiivista toivon kipinää, mutta tosiasia on, ettei se poista sitä lapsettomuuden jo aikaansaamaa vahinkoa elämässä, parisuhteessa ja mielessä.

Nimimerkki Se suru