Minun tarina lapsettomuudesta

Tarinoita lapsettomuudesta: gynekologiset sairaudet, kohduttomuus, tahattomasti lapseton ja lapsenlapseton 

Matkustelin ja opiskelin paljon nuorena ja varhaisaikuisena. Nautin kokemastani tosi paljon. Vakaumukseni vuoksi yksinhuoltajuus ei tullut kyseeseen ja olinkin sinkku pitkään. Kun menin sitten vanhemmalla iällä naimisiin alkoi gynekologiset sairaudet ja kivut nostamaan päätään. Samaan aikaan meidän lapsitoiveissa oli eroavaisuutta enkä itsekään ollut mielestäni valmis lapsen saamiseen. Lisäksi taloudellinen tilanne oli tiukka, joten oli hankalaa edes miettiä lapsen hankkimista.

Vuosien 2021-2022 vaihteessa alkoi tosi kovat gynekologiset kivut, jotka kroonistui siten, että kärsin kivuistani joka päivä koko ajan. Diagnooseiksi sanottiin levinnyt endometrioosi ja myoomat. Söin erilaisia hormoneita, kolmiokipulääkkeitä ja hermokipulääkkeitä. Välillä sain kipupiikin pakaroihin, mutta mistään ei tuntunut olevan apua. Ei auttanut myöskään lämpöhoidot. Pelkkä ulostaminenkin oli tuskaa saatika autossa istuminen. Heräilin kipuihin öisin ja yritin sinnitellä päivästä toiseen. Mieheni ei ymmärtänyt eikä toki voinutkaan käsittää, miltä tuntuu kovat menkka- ja hermokivut ylipäänsä.

Menkat puskivat läpi hormonilääkkeistä huolimatta ja olivat yhtä tuskaa. Erilaisia hormonilääkkeitä kokeiltiin, mutta ne ei auttaneet. Välillä tuntui, että oksennan ja pyörryn kivusta.

Kävin monella gynekologilla, mutta vasta viimeisin kysyi, miten jaksan? Vastasin, etten jaksakaan. Sain lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Kaksi vaihtoehtoa: hormonit tai kohdunpoisto

Oma vakaumukseni tuntui välillä turhalta, sillä Jumalakaan ei poistanut kipuja. Henkisesti ajanjakso oli rankka, sillä pelkäsin kohtuni puolesta jos tulisin raskaaksi. Sitä oli meinaan jo kerran leikattu endon ja myooman takia. Alatiesynnytys oli minulta kielletty.

Sain kaksi vaihtoehtoa: joko syödä hormoneita (jotka eivät nytkään auttaneet) tai kohdunpoisto. Koska jatkuvat kivut tuntui vievän järjen ja elämänilon päätin mennä kohdunpoistoon. Tämä sopi miehelleni, sillä olimme jo 40-vuotiaita.

Olin leikkausjonossa pari kuukautta, sillä sairaanhoitajien lakko venytti jonotusaikaa. Olin aivan loppu niin henkisesti ja fyysisesti kipujen takia. Ajattelin, etten jaksa elää kipujen kanssa enään seuraavaan kesään. Soitin usein sairaalalle ja kysyin leikkaus aikataulusta ja kävin myös päivystyksessä kipujen takia. 

Yhtenä toukokuisena maanantaina ajattelin, että nyt se endo sitten voitti. Pari tuntia siitä, tuli soitto sairaalasta ja sain peruutus leikkausajan saman viikon keskiviikolle. Olin innoissani. Vaikka päätös kohdunpoistosta oli raskas, halusin vain jatkuvista ja jokapäiväisistä kivuistani eroon.

Leikkauksen myötä sain elämäni takaisin

Keskiviikkona 11.5 menin aamusta sairaalaan ja sain morfiinipiikin. Ihme kyllä, se lääke vei kivut. Mutta mikä parasta, kun heräsin leikkauksen jälkeen oli kaikki kivut poissa. Toki olin morfiinipilvessä, mutta se jatkuva sahaava ja pistävä kipu kohdussa ja munasarjoissa oli poissa.

Sain myöhemmin kuulla, että kohtu oli täynnä tuoretta endoa (hormonilääkityksestä huolimatta) ja normaalia painavampi. Kohdun lihasten sisällä kasvoi suuri myooma.

Läheiseni sanoi, että kasvoista näkyi sinä keväänä kipu. Leikkauksen jälkeen olin kuin eri ihminen.

Leikkauksen myötä sain elämäni takaisin. Toki vielä välillä endokipuja on, mutta ei siinä määrin, mitä viime vuonna. Onneksi endo helpottaa iän myötä. Se antaa toivoa.

Lapsettomuudessa on myös hyviä puolia! Saan mieheni kanssa tulla, mennä ja matkustella. Treffailemme päivittäin ja iloitsemme siitä, mitä meillä on.

Työskentelen lasten ja nuorten kanssa, mikä on siunaus. On ilo seurata erilaisia lapsia ja nuoria ja rohkaista heitä elämänpolulla.

Toivottavasti yhteiskunta arvostaa meitä lapsettomia perheitä yhtä paljon kuin lapsellisia. Lapset eivät lisää ihmisen arvoa. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisenaan!

Veera