Mutkapolkuja ja taivashetkiä

Tarinoita lapsettomuudesta: hedelmöityshoidot, keskenmenot, lapsia saaneet lapsettomuuden kokeneet.

Minun ja meidän perheemme tarina on hyvin monivaiheinen. Se on saanut alkunsa lapsuuden toiveesta saada olla äiti. Saada iso perhe, monen monta varvasparia. Sainkin. En tosin saanut olla äiti siten, kuin olisin halunnut. Meidän perheessämme on 14 taivaslasta, yksi ihana elävä viisivuotias ja yksi ihana elävä kaksivuotias.

Pelkäsin ja menetin

Ensimmäinen keskenmeno oli kriisi. En ollut tuntenut ketään, jonka raskaus olisi mennyt kesken. Vauvathan kasvoivat kohdussa isoiksi ja sitten syntyivät. Paitsi meillä. Ensimmäistä keskenmenoa seurasi toinen, kolmas, lopulta kuudes. Vasta silloin saimme terveydenhuollosta apua, vasta kuudetta kertaa peruessani neuvolaa ja niskapoimu-ultraa. 

Terveydenhuollolle minun kehoni oli ongelma. Ei selvinnyt, miksi kehoni toimi niin kuin se toimi – ei pitänyt vauvoja hengissä. Selvitettiin pettymyksensietokykyä, koska naistentautien poliklinikan mielestä keskenmenojen suremisen sijaan olisi pitänyt pystyä suuntautua tulevaan. Kahden psykiatrin lausunnon perusteella pettymyksensietokyvyssäni ei ollut mitään vikaa, vikaa oli koetuissa vaikeissa kokemuksissa, joista olisi pitänyt selvitä ilman kriisiapua tai tukea.  Lapsettomuushoidot alkoivat ja loppuivat komplikaatioihin. Kehoni ei kestänyt hormoneita. 

Parisuhteen kriisiytyminen ja ero saivat minut ajattelemaan, että minä en riitä ja ettei kukaan koskaan varmasti voisi minua rakastaa tämmöisenä, taivaslasten tekijänä. Miten väärässä olinkaan! Kohtasin ihmisen, puolisoni, joka näki, kuuli, kohtasi ja hyväksyi. Kulki kanssani syvälle keskenmenojen rotkoon ja kulki vierelläni myös sieltä ylös. Kerta toisensa jälkeen tein positiivisen raskaustestin, pelkäsin ja menetin. Liian monta kertaa. 

Merkityksellinen kohtaaminen

Yhdennentoista keskenmenon jälkeen aukesivat naistenpolin ovet uudelleen. Kohtasin ihanan empaattisen lääkärin, joka halusi vielä kokeilla yhtä menetelmää. Scratchingissä kohdun limakalvoa naarmutetaan niin, että alkion olisi helpompi tarttua siihen kiinni. Mitään takeita hoidon toimivuudesta ei luvattu, mutta kun joitain kuukausia myöhemmin makasin ultrattavana vaikean raskauspahoinvoinnin seurauksena peläten rypäleraskautta, kohdussa näkyikin pieni ja virkeä vauvanalku. 

Kahdestoista raskaus päättyi elävän, ihanan vauvan syliin saamiseen. Joku sanoi, että pelko hälvenee, kun raskaus jatkuu. Minä pelkäsin synnytyssaliin saakka ja pelkään edelleen. Ei se hälvene. Menettämisen pelko seuraa mukana, mutta sen kanssa on helpompi elää. 

Oli vaikeaa ymmärtää, että sylissämme kasvaa todella elävä lapsi. Tunteet tulivat hieman jälkijunassa, aivan kuin mieli olisi yrittänyt suojella uudelta pettymykseltä. Rakastin lasta kuitenkin jo ensimmäisestä plussasta asti. En ikinä olisi voinut uskoa, että saisimme hänet lopulta kotiin.

Vauva-arkea leimasi huoli vauvan voinnista ja kasvusta. Moni keskenmenoja kokenut on varmasti ylihuolehtiva lapsensa suhteen, niin minäkin. Siihen on auttanut sen hyväksyminen, että elämää ei voi hallita, mutta voin toivoa, että varjelus olisi totta lapseni elämässä. 

Syliäni suurempi syli

Vauvan ollessa reilu puolivuotias tulin uudelleen raskaaksi ja koin samana keväänä keskenmenon. Olimme vanhalla kotipaikkakunnallamme isovanhemmilla käymässä. Pääsin tuttuun sairaalaan, jossa oli tuttuja hoitajia. Minut kohdattiin lempeästi, hellästi, vaikka itse keskenmenossa ei ollutkaan mitään lempeää. Koin tulevani kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi oman hätäni ja kipuni kanssa. 

Synnytyksen jälkeistä keskenmenoa seurasi toinen ja kolmas. Päätimme jo, että elämme kolmen hengen perheenä. Jo siinä oli yksi enemmän, kuin koskaan uskalsimme toivoa. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun tuttu ja voimakas raskauspahoinvointi alkoi. Saman vuoden syksyllä saimme syliin toisen ihmeemme, 16. lapsemme. 

Vuosien surun, pelon ja kivun jälkeen meitä on nyt neljä. Taivaslapset ovat osa perheemme historiaa, osa äitiyttäni ja naiseuttani. Jokaisen olen kantanut niin hellästi kuin olen voinut, osan minun syliäni suurempaan syliin ja kaksi meidän kotiimme. 

Tämä on ollut meidän polkumme. 

Nimimerkki Pauliina